ALMA MEDIA OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.2.2007 KLO 9.00 1 (14) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2006 Konsernin koko vuoden liikevaihto kasvoi 301,9 milj. euroon (285,9 milj. euroa), kasvua 5,6 %. Liikevoitto kasvoi 49,1 milj. euroon (42,3 milj. euroa), kasvua 16 %. Sanomalehtien ja Markkinapaikkojen liiketoiminnat menestyivät hyvin. Kauppalehti-ryhmän Kauppalehden mediamyynti sujui edelleen heikosti. Markkinatilanteen odotetaan jatkuvan vuoden 2006 kaltaisena. Vuoden 2007 liikevaihdon kasvun odotetaan jatkuvan ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä olevan vähintään edellisvuoden tasolla vuonna 2007. - Konsernin liikevoitto sisältää kertaluonteisina erinä neljännelle neljännekselle kirjatut Kemin ja Tampereen kiinteistöjen myyntivoiton 4,2 milj. euroa ja Kainuun Sanomien painon ja Kauppalehden uudelleenjärjestelyistä aiheutuvat menot, yhteensä 1,5 milj. euroa. Vertailuvuoden kertaluonteiset tuotot vuonna 2005 olivat 3,2 milj. euroa ja kertaluonteiset kulut 2,9 milj. euroa. - Konsernin koko vuoden tulos ennen veroja oli 49,9 milj. euroa (49,5 milj. euroa). Vertailukauden tulos ennen veroja vuonna 2005 sisältää liikevoiton alapuolella raportoituina kertaluontoisina erinä osakkuusyhtiötulosta kasvattanut Talentum Oyj:n Satama Interactive Oyj:n myynnistä saama myyntivoitto, josta Alma Media kirjasi myyntivoittoa 3,3 milj. euroa sekä vuoden 2005 yritysjärjestelyihin liittyen rahoituserissä tuottoja nettona yhteensä 4,3 milj. euroa. - Sanomalehtien mediamyynti vauhdittui vuoden loppua kohden. Aamulehti teki euromääräisen mediamyyntiennätyksen joulukuussa. Iltalehti saavutti loka- joulukuussa 43,1 %:n levikkimarkkinaosuuden. Sanomalehtien liikevoitto koko vuodelta oli 38,4 milj. euroa (38,9 milj. euroa). Liikevoittoa painoi alas kaupunkilehti Tori. Sanomalehdet-segmenttiin kirjattiin 0,4 milj. euron kertaluonteinen erä Kainuun Sanomien painon uudelleenjärjestelyistä. - Kauppalehti-ryhmän koko vuoden liikevoitto laski 4,8 milj. euroon (7,1 milj. euroa) Kauppalehden heikosti sujuneen mediamyynnin vuoksi. Kauppalehti Oy:ssä on aloitettu yt-neuvottelut toiminnan uudelleenorganisoimiseksi ja kustannusrakenteen saattamiseksi tuottoja vastaavaksi. Kauppalehti-ryhmään kirjattiin 1,1 milj. euron kertaluonteinen kuluerä Kauppalehden uudelleenorganisoimisesta. Vertailuvuonna liikevoittoon sisältyi Alma Median Talentum Oyj:n omistuksen laimentumisesta kirjattu osakkeiden myyntivoitto 0,8 milj. euroa. - Markkinapaikkojen koko vuoden liikevoitto yli kaksinkertaistui 2,8 milj. euroon (1,1 milj. euroa). Kotimaan jatkuvien toimintojen liikevaihto kasvoi 23 % ja ulkomaan toimintojen 121 %. Näkymät vuodeksi 2007 Markkinatilanteen odotetaan jatkuvan vuoden 2006 kaltaisena. Näin ollen liikevaihdon kasvun odotetaan jatkuvan ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä olevan vähintään edellisvuoden tasolla. Osinkoehdotus Alma Media Oyj:n hallitus esittää 8.3.2007 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että osinkoa tilivuodelta 2006 maksetaan 0,65 euroa osakkeelta. Osingonmaksupäivä on 20.3.2007. Toimitusjohtaja Kai Telanne: SANOMALEHDILLÄ VAHVA LOPPUVUOSI Sanomalehdillä oli Suomessa vahva loppuvuosi. Niiden mediamyynti kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä 5,2 %. Koko mediamarkkinoiden kasvu oli 4,4 %. Alma Median Sanomalehdet-segmentin mediamyynti kasvoi edelleen markkinoita nopeammin eli 6,1 %. Verkkopalvelumme kävijämäärät olivat vahvassa nousussa. Iltalehden levikki ja levikkimarkkinaosuus kasvoivat selvästi. Joulukuussa saavutettiin markkinaosuuden ennätyslukemat 44,7 %, nousua edellisestä vuodesta 4,6 %- yksikköä. 2 (14) Kauppalehti-ryhmä jäi tulostavoitteestaan Kauppalehti Oy:n heikentyneen tuloksen, ja erityisesti Kauppalehden runkolehden heikosti sujuneen mediamyynnin vuoksi. Kauppalehden tytäryhtiöiden liiketoiminta sen sijaan kehittyi hyvin. Käynnistimme vuoden lopussa koko Kauppalehti Oy:n henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut monimediatuotannon tehostamiseksi ja talouden tervehdyttämiseksi. Markkinapaikat jatkoivat vahvaa kasvuaan. Kotimaan toiminnot kasvoivat loka- joulukuussa 27 % ja ulkomaan toiminnot 190 %. Kotimaan vetureina toimivat Etuovi.comin verkkopalvelut ja lehdet sekä ulkomailla City24 ja kesällä hankitut Ruotsin Bovision-yhtiöt. Kotimaan liiketoiminnan kannattavuus parani. Viime vuoden aikana yhtiö maksoi osakkeenomistajilleen osinkoja ja pääomanpalautusta yhteensä 48,5 milj. euroa. Vuoden 2006 vapaa rahavirta toi kassaan 45,2 milj. euroa. Yhtiö haluaa jatkaa hyvänä osingonmaksajana, ja hallitus ehdottaa osingoksi 0,65 euroa osakkeelta, 48,5 milj. euroa. ALMA MEDIA OYJ Terhi Lambert-Karjalainen viestintäpäällikkö JAKELU: Helsingin Pörssi, keskeiset mediat Lisätietoja: toimitusjohtaja Kai Telanne, puhelin 010 665 3500 talousjohtaja Teemu Kangas-Kärki, puhelin 010 665 2244 Tiedotustilaisuus analyytikoille ja medialle pidetään 9.2.2007 klo 11-12 Marski Bar & Restaurantin tiloissa, Mannerheimintie 10, 2. krs, Helsinki. Tuloksen esittelevät toimitusjohtaja Kai Telanne ja talousjohtaja Teemu Kangas-Kärki, paikalla myös muuta konsernin johtoa. Englanninkielinen tulospresentaatio klo 11.00 osoitteessa http://www.almamedia.fi. Webcast alkaa klo 13.00 ja kestää noin 20 minuuttia. Conference Call alkaa klo 13.30. Webcastiä voit seurata osoitteessa http://www.almamedia.fi. Jos haluat osallistua Conference Calliin, soita numeroon +44 20 7162 0025. Alma Media on kannattavasti kasvava, uudistuva ja kansainvälistyvä yhtiö, joka investoi sanomalehtiin ja verkkomediaan. Tunnetuimmat tuotteet ovat Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com. Vuoden 2006 liikevaihto oli 302 milj. euroa, josta liikevoittoa kertyi 16 % liikevaihdosta. Yhtiön osake noteerataan OMX:n Pohjoismaisella listalla keskisuurten yhtiöiden sarjassa. Kaupankäyntitunnus on ALN1V. Lisää osoitteessa http://www.almamedia.fi. ALMA MEDIA -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 Muutokset konsernirakenteessa verrattuna vuoteen 2005 1.7.2006 Kauppalehti nosti omistuksensa 49 %:sta 100 %:iin TietoEnator 121 Oy:stä. Yhtiön nimi muuttui Kauppalehti 121 Oy:ksi, ja sen vuotuinen liikevaihto on noin 9 milj. euroa. Kauppalehti-ryhmään kuuluva Alma Media Lehdentekijät osti Suomen Business Viestintä Oy:n 1.7.2006. Yhtiön vuotuinen liikevaihto on noin 2,5 milj. euroa. Markkinapaikkoihin hankittiin 1.7.2006 Bovision AB ja Objektvision AB, joiden yhteenlaskettu vuotuinen liikevaihto on noin 1,7 milj. euroa. 3 (14) Konsernin liikevaihto ja tulos loka-joulukuussa 2006 Konsernin loka-joulukuun liikevaihto oli 82,9 milj. euroa (75,6 milj. euroa) ja liikevoitto 16,0 milj. euroa (14,8 milj. euroa). Konsernin levikkimyynti kasvoi 6,5 % 32,9 milj. euroon (30,9 milj. euroa). Kasvun merkittävin tekijä oli Iltalehden arkihinnan korotus 1,20 euroon (1,0 euroa). Mediamyynnin osalta vuoden viimeinen neljännes oli paras. Mediamyynti ylsi 40,8 milj. euroon (37,8 milj. euroa), kasvua 8,0 %. Sanomalehdet-segmentin liikevoitto oli loka-joulukuulta 10,8 milj. euroa (11,9 milj. euroa). Liikevoittoa rasittivat kaupunkilehti Tori ja Aamulehden 125- vuotisjuhlan kustannukset. Sanomalehdet-segmenttiin kirjattiin 0,4 milj. euron kertaluonteinen erä Kainuun Sanomien painon uudelleenjärjestelyistä. Kauppalehti-ryhmän loka-joulukuun liikevoitto jäi 0,8 milj. euroon (3,9 milj. euroa) Kauppalehden heikosti sujuneen mediamyynnin vuoksi. Kauppalehti Oy:ssä on aloitettu yt-neuvottelut toiminnan uudelleenorganisoimiseksi. Kauppalehti-ryhmään kirjattiin 1,1 milj. euron kertaluonteinen erä Kauppalehden uudelleenorganisoimisesta. Vertailujaksolla liikevoittoon sisältyi Alma Median Talentum Oyj:n omistuksen laimentumisesta kirjattu osakkeiden myyntivoitto 0,8 milj. euroa. Markkinapaikkojen kotimaan toimintojen liikevaihto kasvoi 27 % ja ulkomaan toimintojen 190 %. Ulkomaan toimintojen kasvuun vaikuttivat Ruotsissa toimivien Bovision-yhtiöiden mukanaolo ja City24-yhtiöiden kasvu Virossa ja Liettuassa. Kotimaan toiminnoista eniten kasvoivat Etuovi.comin verkkopalvelu 52 % ja Monster.fi 30 %. Loka-joulukuun liikevoittoon on kirjattu Kemin ja Tampereen kiinteistöjen myynnistä saatu myyntivoitto 4,2 milj. euroa. Konsernin liikevaihto ja tulos 2006 Konsernin koko vuoden liikevaihto oli 301,9 milj. euroa (285,9 milj. euroa) ja liikevoitto 49,1 milj. euroa (42,3 milj. euroa). Konsernin levikkimyynti kasvoi 4,2 % 125,5 milj. euroon (120,4 milj. euroa) ja mediamyynti 5,4 % 146,3 milj. euroon (138,8 milj. euroa). Painotoiminta väheni edelleen. Muu myynti kasvoi 22,5 % 27,6 milj. euroon (22,6 milj. euroa). Koko vuoden liikevoittoa suurentaa Kemin ja Tampereen kiinteistöjen myynnistä saatu 4,2 milj. euron myyntivoitto. Liikevoittoa pienentävät Kainuun Sanomien painon ja Kauppalehti Oy:n uudelleenjärjestelyiden kustannukset 1,5 milj. eurolla. Vertailuvuonna 2005 kertaluonteisia, liikevoittoa kasvattavia tuloja kertyi Alma Median Talentum Oyj:n omistuksen laimentumisesta kirjatusta osakkeiden myyntivoitosta 0,8 milj. euroa, NWS:n myynnistä kertynyt myyntivoitto 1,2 milj. euroa, Acta Print Oy:n välimiesmenettelyssä Edita Oyj:ltä saatu korvaus 1,2 milj. euroa. Konsernin rakennejärjestelykustannukset pienensivät vertailuvuoden liikevoittoa 2,9 milj. eurolla. Vertailuvuoden osakkuusyhtiötulosta kasvatti Talentum Oyj:n Satama Interactive Oyj:n saama myyntivoitto, josta Alma Median osuus oli 3,3 milj. euroa ja rahoitustuottoja Broadcasting-kauppahintasaatavan rahoitustuotto 5,9 milj. euroa. Vertailuvuoden rahoituskuluja kasvatti Almanovan lainaan liittyvä signing fee 1,6 milj. euroa. Näkymät vuodeksi 2007 Markkinatilanteen odotetaan jatkuvan vuoden 2006 kaltaisena. Näin ollen liikevaihdon kasvun odotetaan jatkuvan ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä olevan vähintään edellisvuoden tasolla vuonna 2007. 4 (14) Markkinatilanne Suomen kansantalouden kokonaistilanne on edelleen jatkunut hyvänä. Kuluttajien luottamusindeksi oli joulukuussa selvästi korkeammalla kuin keskimäärin. TNS Gallupin mukaan mediamainonta kasvoi 3,7 %. Edellisvuoteen verrattuna sanomalehti- ilmoittelu kasvoi 2,5 %, talouslehti-ilmoittelu puolestaan väheni 2 %. Verkkomedia kasvoi 25,7 %. Suurista mainostavista toimialoista panostuksiaan kasvattivat luokitellun ilmoittelun toimialat rekrytointi (+ 17,6 %), moottoriajoneuvot (+ 8,4 %) ja asunnot (+ 9,3 %). Kotiin ja asumiseen liittyen myös huonekalujen mediamarkkinointiin panostettiin, kasvua 41,3 %. Mainospanostuksiaan vähentäneitä suuria toimialoja olivat matkailu (- 1,8 %) ja telepalvelut. Telepalveluiden mainonta laski koko vuoden tasolla kaiken kaikkiaan 23,3 %, mutta kasvoi loka- joulukuussa sanomalehdissä 6,8 %. Alma Median lehtien levikkialueilla mediamyyntiä vauhdittivat kauppakeskusten avaukset. Pirkanmaalle avattiin Ideapark ja Haaparantaan kauppakeskus, jonka merkittävin mainostaja on Ikea. Iltapäivälehtien levikkien kokonaismarkkinat laskivat vuoden 2006 aikana lähes 3 %. Lasku keskittyi pääkaupunkiseudulle. TUNNUSLUKUJA 2006 2005 2006 2005 milj. euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 Liikevaihto* 82,9 75,6 301,9 285,9 Liikevoitto* 16,0 14,8 49,1 42,3 % liikevaihdosta 19,3 19,6 16,3 14,8 Nettorahoituskulut* 0,0 0,4 0,5 -2,7 Nettorahoituskulut*, % liikevaihdosta 0,0 0,5 0,2 -1,0 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista* 0,1 0,8 1,2 4,5 Taseen loppusumma 199,7 243,6 Bruttoinvestoinnit* 3,4 3,2 19,6 19,7 Bruttoinvestoinnit*, % liikevaihdosta 4,2 4,2 6,5 6,9 Omavaraisuusaste 61,3 54,5 Velkaantumisaste (gearing), % -5,6 -10,5 Korolliset nettovelat -6,5 -13,2 Korollinen vieras pääoma 21,7 56,4 Koroton vieras pääoma 62,7 60,4 Henkilöstö keskimäärin kokoaikaisiksi 1 929 1 766 1 901 1 808 muutettuna ilman lehdenjakajia* Lehdenjakajien lukumäärä keskimäärin* 887 834 857 900 Tulos/osake, EUR 0,16 0,16 0,50 0,52 (laimentamaton)* Tulos/osake, EUR 0,16 0,16 0,50 0,52 (laimennettu)* Liiketoiminnan rahavirta/osake, EUR * 0,11 0,14 0,63 0,45 Oma pääoma/osake, EUR 1,54 1,69 Osakekannan markkina-arvo 690,2 573,0 Osakemäärä keskimäärin (1 000 osaketta) - laimentamaton 74 613 74 474 74 613 74 474 - laimennettu 74 629 74 474 74 613 74 474 Osakemäärä kauden lopussa 74 613 74 613 74 613 74 613 (1 000 osaketta) * esitetyt arvot koskevat jatkuvia toimintoja Kaikkien taulukoiden luvut ovat itsenäisesti pyöristettyjä lukuja. LIIKEVAIHTO SEGMENTEITTÄIN milj. euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 Jatkuvat toiminnot: Sanomalehdet 58,2 55,4 217,9 211,6 Kauppalehti-ryhmä 19,0 15,9 62,6 53,8 Markkinapaikat 6,4 5,1 23,1 22,7 Muut toiminnot ja eliminoinnit -0,7 -0,8 -1,7 -2,2 Jatkuvat toiminnot yhteensä 82,9 75,6 301,9 285,9 Lopetetut toiminnot yhteensä 67,2 Oikaisut ja eliminoinnit -4,6 Yhteensä 82,9 75,6 301,9 348,5 LIIKEVOITTO/-TAPPIO SEGMENTEITTÄIN milj. 2006 2005 2006 2005 euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 Jatkuvat toiminnot: Sanomalehdet 10,8 11,9 38,4 38,9 Kauppalehti-ryhmä 0,8 3,9 4,8 7,1 Markkinapaikat 0,8 0,2 2,8 1,1 Muut toiminnot ja eliminoinnit 3,7 -1,2 3,1 -4,8 Jatkuvat toiminnot yhteensä 16,0 14,8 49,1 42,3 Lopetetut toiminnot yhteensä 3,7 Alma Media -konserni ennen myyntivoittoa 46,0 Broadcasting-myyntivoitto 324,5 Yhteensä 16,0 14,8 49,1 370,5 SANOMALEHDET Sanomalehtien avainluvut (milj. euroa) 2006 2005 2006 2005 10-12 10-12 1-12 1-12 Liikevaihto 58,2 55,4 217,9 211,6 Levikkiliikevaihto 26,4 24,7 101,8 98,1 Mediamyynnin liikevaihto 28,8 27,1 104,5 100,4 Painojen liikevaihto 1,7 2,2 6,2 8,0 Muu liikevaihto 1,3 1,3 5,4 5,1 Liikevoitto 10,8 11,9 38,4 38,9 Liikevoitto/liikevaihto, % 18,5 21,6 17,6 18,4 Bruttoinvestoinnit 0,9 1,9 4,1 7,3 Henkilöstö keskimäärin kokoaikaisiksi 1 189 1 179 1 220 1 203 muutettuna ilman lehdenjakajia Lehdenjakajien lukumäärä 887 834 857 900 Sanomalehdet-segmentissä raportoidaan 35 sanomalehden kustannustoiminnasta. Lehdistä suurimmat ovat maakuntalehti Aamulehti ja iltapäivälehti Iltalehti. Segmentin liikevaihto oli 217,9 milj. euroa (211,6 milj. euroa) ja liikevoitto 38,4 milj. euroa (38,9 milj. euroa). Sanomalehdet-segmentin mediamyynti sujui varsinaisten sanomalehtien kokonaismediamarkkinoita vilkkaammin. Mediamyynti kasvoi 4,1 %, kun kokonaismarkkinat kasvoivat 2,5 %. Aamulehti saavutti kaikkien aikojen korkeimman mediamyynnin joulukuussa. Kasvu perustui pitkälti kauppakeskus Ideaparkin avaamiseen 1.12.2006 ja sen seurannaisvaikutuksiin. Iltalehden mediamyyntiä siivitti Iltalehti.fi:n menestys. Pohjoiset lehdet kasvattivat loppuvuodesta mediamyyntiään, jota edesauttoivat Haaparantaan avattu kauppakeskus ja Ikea. Liikevoittoa rasittivat kaupunkilehti Tori, Aamulehden Sunnuntai-liitteet sekä 125-vuotisjuhlien kustannukset. Aamulehti lakkautti kirjankustannusyksikkönsä syksyn aikana. Kainuun Sanomien painossa aloitettiin 7.12.2006 koko yksikön henkilökuntaa (noin 40 henkilöä) koskevat yt-neuvottelut. Kertaluonteisiksi kuluiksi kirjattiin joulukuussa 0,4 milj. euroa. 6 (14) Iltalehti nosti arkilehden kansihintaa 6.11.2006 1,0 eurosta 1,20 euroon. Iltalehti saavutti joulukuussa ennätysmarkkinaosuuden. Iltalehden hyvää levikkimarkkinakehitystä tuki maaliskuussa perustettu Iltalehti Ilona. Koko vuoden markkinaosuudeksi muodostui 41,4,% (40,0%). Kokkolan Sanomat liitettiin Suomen Paikallissanomien ketjuun 1.9.2006. Jouko Jokinen aloitti Satakunnan Kansan kustantajana 1.6.2006. KAUPPALEHTI-RYHMÄ Kauppalehti-ryhmän avainluvut (milj. euroa) 2006 2005 2006 2005 10-12 10-12 1-12 1-12 Liikevaihto 19,0 15,9 62,6 53,8 Levikkiliikevaihto 6,5 6,2 23,7 22,4 Mediamyynnin liikevaihto 6,8 6,9 22,1 23,1 Muu liikevaihto 5,7 2,9 16,7 8,4 Liikevoitto 0,8 3,9 4,8 7,1 Liikevoitto/liikevaihto, % 4,0 24,7 7,7 13,2 Bruttoinvestoinnit 0,5 0,1 6,4 8,1 Henkilöstö keskimäärin kokoaikaisiksi 535 420 496 418 muutettuna Kauppalehti-ryhmä on erikoistunut taloudellisen informaation tuottamiseen. Sen tunnetuin tuote on Suomen johtava talousmedia Kauppalehti. Ryhmään kuuluvat myös asiakaslehtitalo Alma Media Lehdentekijät ja suoramarkkinointiyhtiö Kauppalehti 121. Kauppalehti-ryhmän liikevaihto oli 62,6 milj. euroa (53,8 milj. euroa) ja liikevoitto 4,8 milj. euroa (7,1 milj. euroa). Kauppalehti-ryhmän liikevaihtoa kasvattivat edellisvuoteen verrattuna uudet yksiköt Kauppalehti 121 ja Suomen Business Viestintä 1.7.2006 alkaen sekä ePortin, Lehdentekijöiden ja BNS:n myynnin kasvu. Kauppalehti-ryhmän liikevoiton lasku johtui Kauppalehden heikosta mediamyynnistä, joka laski 7,3 % vertailuvuoteen nähden. Presson mediamyynti parani vuoden loppua kohden. Kauppalehden levikki ja levikkiliikevaihto kehittyivät myönteisesti. Kauppalehti Oy julkisti 27.12.2006 koko henkilökuntaa koskevien yt-neuvotteluiden aloittamisen. Näiden arvioidaan johtavan 35-40 hengen vähentämiseen. Uudelleenjärjestelyistä johtuvia menoja kirjattiin neljännen neljänneksen kuluiksi 1,1 milj. euroa. Vertailuvuonna liikevoittoon sisältyi Alma Median Talentum Oyj:n omistuksen laimentumisesta kirjattu osakkeiden myyntivoitto 0,8 milj. euroa. Juha-Petri Loimovuori aloitti Kauppalehti-ryhmän johdossa 1.11.2006. MARKKINAPAIKAT Markkinapaikkojen avainluvut (milj. euroa) 2006 2005 2006 2005 10-12 10-12 1-12 1-12 Liikevaihto 6,4 5,1 23,1 22,7 Kotimaan toiminnot 5,1 4,0 19,7 16,1 Ulkomaan toiminnot 1,2 0,4 3,3 1,5 Muut toiminnot * 0,7 5,1 Liikevoitto 0,8 0,2 2,8 1,1 Liikevoitto/liikevaihto, % 11,8 3,5 12,3 4,9 Bruttoinvestoinnit 1,7 0,8 7,3 3,5 Henkilöstö keskimäärin kokoaikaisiksi 132 91 111 109 muutettuna * Muut toiminnot sisältävät Tietojärjestelmät-yksikön (NWS) sekä Uudet liiketoiminnot -yksikön liikevaihtotiedot vuoden 2005 osalta. Näistä yksiköistä Markkinapaikat on luopunut vuoden 2005 aikana. Markkinapaikoissa raportoidaan luokitellut palvelut, joita toteutetaan verkossa ja tuetaan painotuotteilla. Markkinapaikkojen liikevaihto oli 23,1 milj. euroa (22,7 milj. euroa) ja liikevoitto 2,8 milj. euroa (1,1 milj. euroa). Kotimaan jatkuvien toimintojen liikevaihto kasvoi 23 % ja ulkomaan toimintojen 121 %. Ulkomaan toimintojen kasvuun vaikuttivat Ruotsissa toimivien Bovision- yhtiöiden mukanaolo 1.7.2006 alkaen ja City24-yhtiöiden kasvu Virossa ja Liettuassa. Kotimaan toiminnoista eniten kasvoivat markkinaosuuttaan kasvattava Monster.fi ja Etuovi.comin verkkopalvelu. Euromääräistä liikevoittoa kasvattivat eniten Etuovi.com-lehdet, Mascus ja Monster. OSAKKUUSYHTIÖT Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista (milj. 2006 2005 2006 2005 euroa) 10-12 10-12 1-12 1-12 Sanomalehdet 0,0 0,0 Kauppalehti-ryhmä Talentum Oyj 0,2 1,7 0,7 5,4 Muut osakkuusyhtiöt 0,0 0,1 0,3 0,1 Markkinapaikat 0,0 0,0 0,0 0,0 Muut toiminnot Acta Print Oy -0,2 -1,5 -0,4 -1,7 Muut osakkuusyhtiöt 0,1 0,4 0,6 0,7 Yhteensä 0,1 0,8 1,2 4,5 Konsernin omistusosuus Kauppalehti-ryhmään kuuluvasta Talentum Oyj:stä on yhteensä 29,9 % ja Muihin toimintoihin kuuluvasta Acta Print Oy:stä 36,0 %. Tase ja rahoitusasema Almanovan Alma Median osakkeiden hankinta tulkittiin käänteiseksi hankinnaksi. Rahoitustarkastus tulkitsi 26.1.2006 antamassaan kannanotossaan yritysjärjestelyn ns. käänteiseksi hankinnaksi, mikä merkitsi, että konsernitilinpäätöksessä kirjanpitoarvot jatkuivat yhdistämistä edeltävillä Alma Median kirjanpitoarvoilla. 7.11.2005 aloittaneen uuden Alma Median taseen loppusummaksi muodostui näin 247 milj. euroa. Konsernin taseen loppusumma oli joulukuun lopussa 199,7 milj. euroa (243,6 milj. euroa 31.12.2005). Taseen loppusummaa pienensivät yhtiön 30 milj. euron joukkovelkakirjalainan erääntyminen ja takaisinmaksu 4.10.2006 sekä osingonmaksu 0,12 euroa osakkeelta 20.3.2006 ja pääomanpalautuksen maksu 0,53 euroa osakkeelta 23.8.2006. Yhtiön omavaraisuusaste nousi 61,3 %:iin (54,5 % 31.12.2005). Käyttöpääoman kasvu viimeisellä neljänneksellä 5,1 milj. eurolla johtui joulukuun mediamyynnin tavanomaista myöhäisemmästä laskutusajankohdasta, mikä siirsi eräpäivät tammikuun puolelle. Konsernin korolliset velat ovat euromääräisiä, joten niitä ei ole tarvetta suojata kurssimuutosten varalta. Investoinnit Koko vuoden investoinnit olivat 19,6 milj. euroa (19,7 milj. euroa). Yli puolet investoinneista oli yrityshankintoja, joista merkittävimmät olivat Kauppalehti 121 Oy, jonka 51 % osuuden kauppahinta oli 3,4 milj. euroa (vuonna 2005 hankittu yhtiöstä 49 %), sekä Bovision-yhtiöiden hankinta Ruotsista. Tutkimus- ja kehitysmenot Koko vuoden tutkimus- ja kehitysmenot olivat 1,7 milj. euroa (3,1 milj. euroa). Näistä on taseeseen aktivoitu 1,2 milj. euroa ja kirjattu kuluksi 0,5 milj. euroa. 8 (14) Riskit ja riskienhallinta Alma Median merkittävimmät strategiset riskit ovat lehtien lukijamäärien merkittävä lasku ja päivittäistavaraketjujen mainonnan ratkaiseva vähentyminen. Operatiivisista riskeistä tärkeimmät ovat tietotekniikan ja -liikenteen häiriöt sekä painotoiminnan keskeytyminen. Rahoitusriskit eritellään tilinpäätöksen liitetiedoissa. Riskienhallintaprosessi tunnistaa riskit, kehittää riskienhallintakeinot ja raportoi riskeistä säännöllisesti riskienhallintaorganisaatiolle. Hallinto Alma Median yhtiökokous 8.3.2006 valitsi hallituksen jäseniksi seuraavat: Lauri Helve, Matti Häkkinen, Matti Kavetvuo, Kai Seikku, Kari Stadigh ja Harri Suutari. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi puheenjohtajakseen Kari Stadighin ja varapuheenjohtajaksi Matti Kavetvuon. Tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi KPMG Oy Ab:n. Yhtiö noudattaa 1.7.2004 voimaan tullutta HEX Oyj:n, Keskuskauppakamarin sekä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton suositusta listayhtiön hallinnointi- ja ohjausjärjestelmistä seuraavin poikkeuksin: - Nimitysvaliokunta (Suositus 31): Alma Media -konsernissa valiokunnan nimi on vaalivaliokunta. Hallitus ei nimeä vaalivaliokunnan jäseniä, vaan jäsenet nimetään pääomistajien keskuudesta. - Palkitsemisvaliokunta (Suositukset 25 ja 34): Alma Media -konsernissa valiokunnan nimi on palkkavaliokunta. Hallitus ei nimeä palkkavaliokunnan jäseniä, vaan jäseninä toimivat hallituksen työjärjestyksen mukaan hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen varapuheenjohtaja. Yhtiön hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää koskevat tiedot esitetään kokonaisuudessaan ja niitä ylläpidetään yhtiön kotisivuilla osoitteessa http://www.almamedia.fi/corporate_governance_st. Yhtiössä sovelletaan 1.1.2006 voimaan tullutta Helsingin Pörssin sisäpiiriohjetta. Henkilöstö Henkilöstön määrä keskimäärin ilman lehdenjakajia kokoaikaisiksi muutettuna kasvoi 1 901:een (1 808). Lehdenjakajien lukumäärä keskimäärin oli 857 (900). Palkkojen ja palkkioiden yhteismäärä oli 86,2 milj. euroa (85,7 milj. euroa). Osake Alma Median osake on ollut vilkkaan kaupankäynnin kohteena. Vuoden aikana osakkeita vaihdettiin pörssissä 47,6 milj. kappaletta eli 63,8 % kaikista osakkeista. Vuoden alin noteeraus oli 6,90 euroa, ylin 9,95 euroa ja päätöskurssi 9,25 euroa. Ylin noteeraus saavutettiin 21.12.2006 yhtiön ilmoitettua Keskisuomalainen Oyj:n kanssa meneillään olevista yhdistymiskeskusteluista. Keskusteluiden päättymisestä tuloksettomina tiedotettiin 22.12.2006. Helsingin Pörssi luopui pörssieristä lokakuussa 2006. Alma Median osake luokitellaan lokakuussa 2006 käyttöön otetulla pohjoismaisella OMX Nordic Listillä keskisuuren yhtiöiden sarjaan. Yhtiön markkina-arvo 29.12.2006 oli 690,2 milj. euroa (573,0 milj. euroa). Tilinpäätöshetkellä yhtiöllä oli arvo-osuusrekisterissä 4 404 osakkeenomistajaa. Hallintarekisteröityjen osakkeiden määrä oli 11 154 585 kappaletta eli 15,0 % kaikista osakkeista. Yhtiö ei omista omia osakkeita eikä sillä ole voimassa olevaa valtuutusta hankkia markkinoilta omia osakkeita. 9 (14) Optio-oikeudet Yhtiökokous hyväksyi 8.3.2006 osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen kolmivaiheisen optio-ohjelman (optio-oikeudet 2006A, 2006B ja 2006C) Alma Media Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden johdon kannustus- ja sitouttamisjärjestelmäksi. Optio- oikeuksia annetaan yhteensä 1 920 000 kappaletta, kolmessa 640 000 kappaleen erässä, ja näillä voi merkitä yhteensä enintään 1 920 000 osaketta. 2006A-ohjelman osakkeista on tähän mennessä annettu konsernin johdolle 515 000 kappaletta. Konsernin tytäryhtiöille on lisäksi palautunut 65 000 kappaletta, jotka hallitus voi myöntää uusille henkilöille. Jos kaikki merkintäoikeudet käytetään, ohjelma laimentaa aikaisempien omistajien omistusta 2,5 %. Osakkeiden merkintäajat ja merkintähinnat ovat: 2006A 1.4.2008-30.4.2010, vaihdolla painotettu keskikurssi 1.4.-31.5.2006 2006B 1.4.2009-30.4.2011, vaihdolla painotettu keskikurssi 1.4.-31.5.2007 2006C 1.4.2010-30.4.2012, vaihdolla painotettu keskikurssi 1.4.-31.5.2008 Optio-oikeuksilla merkittävän osakkeen merkintähintaa alennetaan merkintähinnan määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävien osinkojen ja pääomanpalautusten määrällä kunkin osingonjaon tai pääomanpalautuksen täsmäytyspäivänä. 2006A:n tämänhetkiseksi merkintähinnaksi muodostui vuonna 2006 maksetun pääomanpalautuksen vähentämisen jälkeen 7,13 euroa. Hallituksella on 8.3.2007 asti voimassa olevat valtuudet päättää yhden tai useamman vaihtovelkakirjalainan ottamisesta ja/tai osakepääoman korottamisesta yhdellä tai useammalla uusmerkinnällä siten, että vaihtovelkakirjalainoja vaihdettaessa, ja/tai uusmerkinnässä voidaan antaa yhteensä enintään 14 922 000 kappaletta yhtiön osaketta ja korottaa osakepääomaa yhteensä enintään 8 953 200 eurolla. Valtuus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta edellyttäen, että poikkeamiseen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten yrityskaupan tai muun järjestelyn rahoittaminen tai toteuttaminen tai henkilöstön kannustaminen. Markkinatakaus Alma Medialla on sopimus eQ Pankki Oy:n kanssa markkinatakauksesta osakkeelleen. Sopimuksen mukaan eQ Pankki takaa osakkeelle osto- ja myyntitarjouksen, joiden ero on enintään 3 %. Takaus on voimassa 85 % kaupankäyntiajasta, ja se koskee vähintään 2 000 kappaleen osake-erää. Liputukset 17.7.2006 Oy Herttaässä Ab ilmoittaa tehneensä 4,88 %:n omistusta vastaavat termiinisopimukset, jotka erääntyvät 19.12.2006. Nämä nostaisivat yhteenlasketun omistuksen yli 10 %:iin 19.7.2006 Capital Groupin omistus laskee 3,7 %:iin 21.8.2006 Skandinaviska Enskilda Bankenin omistus nousee 5 %:iin 13.9.2006 Procomex ja Helsingin Mekaanikontalo ilmoittavat tehneensä yhteensä 5 %:n omistusta vastaavat termiinisopimukset, jotka erääntyvät 19.12.2006 10.11.2006 Evli-konserni nostaa osuutensa 5,6 prosenttiin 18.12.2006 Evli-konserni laskee osuutensa 2,9 prosenttiin 19.12.2006 erääntyivät sekä Procomexin ja Helsingin Mekaanikontalon että Herttaässän termiinisopimukset, joilla ensin mainittu on ilmoittanut nostavansa omistuksensa 5 %:iin sopimuksen erääntyessä ja jälkimmäinen yli 10 %:iin. Kumpikin taho uudisti sopimuksensa, ja heidän rekisteröidyt omistuksensa eivät tuolloin ylittäneet mainittuja liputusrajoja. Näiden uusien sopimusten erääntymispäivät ovat Procomexilla ja Helsingin Mekaanikontalolla 16.2.2007 (2,5 %) ja 16.3.2007 (2,5 %). Herttaässällä ne puolestaan ovat 15.6.2007 (5,5 %). Ympäristövaikutukset Alma Median suoraan ympäristöön kohdistuvat vaikutukset ovat liiketoiminnan luonteen vuoksi vähäiset. Yhtiö pyrkii kuitenkin jatkuvasti kehittämään tuotanto- ja kuljetusprosessejaan ympäristöystävällisemmiksi ja energiatehokkaammiksi. Painojen makulatuuripaperin syntymistä minimoidaan. Yhtiön merkittävimmät ympäristövaikutukset liittyvät lehtien painamiseen, jossa syntyvät jätteet joko kierrätetään uusiokäyttöön tai toimitetaan ongelmajätelaitoksille. Yhtiö toimii ympäristökeskuksilta saamiensa lupien mukaisesti. Osinkoehdotus Alma Media Oyj:n hallitus esittää 8.3.2007 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että osinkoa tilivuodelta 2006 jaetaan 0,65 euroa osakkeelta. Maksupäivä on 20.3.2007. Tilinpäätöksen jälkeiset tapahtumat Yhtiö myi Rovaniemeltä Lapin Kansan käytössä olevan kiinteistön Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle 1.2.2007. Myyntivoittoa kirjattiin 1,9 milj. euroa. 2006 2005 2006 2005 TULOSLASKELMA milj. euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 Jatkuvat toiminnot: LIIKEVAIHTO 82,9 75,6 301,9 285,9 Liiketoiminnan muut tuotot 4,5 1,3 5,5 5,2 Liiketoiminnan kulut -68,8 -59,8 -248,1 -238,2 Poistot ja arvonalentumiset -2,6 -2,4 -10,1 -10,5 LIIKEVOITTO 16,0 14,8 49,1 42,3 Rahoitustuotot ja -kulut 0,0 -0,4 -0,5 2,7 Osuus osakkuusyhtiöiden 0,1 0,8 1,2 4,5 tuloksesta VOITTO ENNEN VEROJA 16,1 15,1 49,9 49,5 Tuloverot -4,3 -3,0 -12,5 -10,5 TULOS JATKUVISTA LIIKETOIMINNOISTA 11,8 12,1 37,3 39,0 Lopetettujen toimintojen tulos -0,1 1,4 Broadcasting-myyntivoitto 324,5 TILIKAUDEN VOITTO 11,8 12,0 37,3 365,0 Jakautuminen Emoyhtiön omistajille 11,8 12,0 37,0 364,6 Vähemmistölle 0,0 0,0 0,3 0,4 Tulos/osake, euroa, 0,16 0,16 0,50 0,52 jatkuvat toiminnot Tulos/osake (laimennettu) euroa, jatkuvat 0,16 0,16 0,50 0,52 toiminnot Tulos/osake, euroa, lopetetut toiminnot, sis. Broadcasting-myyntivoiton 4,37 Tulos/osake (laimennettu) euroa, lopetetut toiminnot, sis. Broadcasting-myyntivoiton 4,37 TASE milj. euroa 31.12.2006 31.12.2005 VASTAAVAA PITKÄAIKAISET VARAT Aineelliset hyödykkeet 51,7 60,6 Aineettomat hyödykkeet 9,7 7,4 Liikearvo 30,2 18,9 Osuudet osakkuusyrityksissä 32,1 40,4 Muut sijoitukset 3,9 6,6 Laskennalliset verosaamiset 4,1 4,8 Muut saamiset 4,8 5,3 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 1,8 1,5 Myyntisaamiset ja muut saamiset 31,9 28,5 Rahavarat 28,2 69,6 MYYTÄVISSÄ OLEVAT OMAISUUSERÄT 1,2 VASTAAVAA YHTEENSÄ 199,7 243,6 TASE milj. euroa 31.12.2006 31.12.2005 VASTATTAVAA Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 114,9 126,2 Vähemmistön osuus 0,4 0,5 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 115,3 126,7 VIERAS PÄÄOMA Laskennalliset verovelat 1,8 2,0 Pitkäaikainen vieras pääoma 30,0 31,3 Lyhytaikainen vieras pääoma 52,6 84,8 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 199,7 243,6 OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA 1.1.-31.12.2006 Kerty- Emoyhtiön Vähem- Oma Osake- Osa- Yli neet osuus mistön pääoma milj. euroa pääoma ke- kurssi- voitto- yhteensä osuus yhteensä anti rahasto varat Oma pääoma 1.1.2006 44,8 0,0 42,4 39,0 126,2 0,5 126,7 Muuntoerot 0,1 0,1 0,1 Osuus osakkuus- yhtiön omaan pää- omaan suoraan kirjatuista eristä -0,1 -0,1 -0,1 Suoraan omaan pääomaan kirjatut nettotuotot 0,0 0,0 0,0 Tilikauden tulos 37,0 37,0 0,3 37,3 Kaudelle kirjatut nettotuotot 37,0 37,0 0,3 37,3 Osake- perusteiset maksut 0,3 0,3 0,3 Emoyhtiön osingonjako -9,0 -9,0 -9,0 Emoyhtiön -39,5 -39,5 -39,5 pääoman- palautus Tytäryhtiöiden osingonjako -0,3 -0,3 Tytäryhtiön purkaminen -0,2 -0,2 Oma pääoma 31.12.2006 44,8 0,0 2,8 67,2 114,9 0,4 115,3 OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA 1.1.-31.12.2005 Kerty- Emoyhtiön Vähem- Oma Osake- Osa- Yli neet osuus mistön pääoma milj. euroa pääoma ke- kurssi- voitto- yhteensä osuus yhteensä anti rahasto varat Oma pääoma 1.1.2005 26,5 1,8 50,8 66,8 145,8 2,1 147,9 Osuus osakkuusyhtiön omaan pääomaan suoraan kirjatuista eristä 0,8 0,8 0,8 Suoraan omaan pääomaan kirjatut nettotuotot 0,8 0,8 0,8 Katsauskauden tulos 364,6 364,6 0,4 365,0 Kaudelle kirjatut 365,4 365,4 0,4 365,8 nettotuotot Almanova Oyj:n 0,1 0,9 1,0 1,0 perustaminen Almanova Oyj:n 5,2 47,4 52,7 52,7 uusmerkintä 28.4. Almanova Oyj:n 39,4 405,6 445,0 445,0 uusmerkintä 7.11. Käänteisen hankinnan -27,3 -470,4 -393,2 -890,9 -890,8 vaikutukset omaan pääomaan Listautumiseen -1,6 -1,6 -1,6 liittyvät kulut Vähemmistöosuus -1,8 -1,8 myydyistä tytäryhtiöistä Tytäryhtiöiden -0,1 -0,1 osingonjako Käytetyt 0,9 -1,8 9,7 8,7 8,7 osakeoptiot Muut 0,1 0,1 muutokset Oma pääoma 31.12.2005 44,8 0,0 42,4 39,0 126,2 0,5 126,7 13 (14) RAHAVIRTALASKELMA milj. euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 Jatkuvat toiminnot: Liiketoiminta Tilikauden voitto 11,8 12,0 37,3 39,0 Oikaisuerät 3,9 2,2 18,2 8,8 Käyttöpääoman muutos -5,2 -1,5 -3,8 1,3 Rahoituserät ja verot -2,6 -2,3 -5,1 -15,4 Liiketoiminnan rahavirta yhteensä 7,9 10,4 46,7 33,7 Investointien rahavirta 8,0 -1,8 -1,5 -12,0 Rahavirta ennen rahoitusta 15,8 8,6 45,2 21,7 Rahoituksen rahavirta -30,6 -397,9 -86,5 -438,1 Lopetetut toiminnot: Liiketoiminnan rahavirta 0,0 -1,3 Investointien rahavirta 345,7 383,2 Rahoituksen rahavirta 0,0 81,6 Rahavarojen muutos (lisäys + / vähennys -) -14,7 -43,6 -41,4 47,1 Rahavarat kauden alussa 42,9 113,2 69,6 22,5 Rahavarat kauden lopussa 28,2 69,6 28,2 69,6 2006 2005 2006 2005 KONSERNIN INVESTOINNIT milj. euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 Bruttoinvestoinnit, jatkuvat toiminnot 3,4 3,2 19,6 19,7 Bruttoinvestoinnit, lopetetut toiminnot 2,7 Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen yhteensä 3,4 3,2 19,6 22,4 HANKITUT LIIKETOIMINNOT Kirja-arvot ennen Yhdistämisessä ajalla 1-12/2006, milj. euroa yhdistämistä kirjatut käyvät arvot Aineelliset hyödykkeet 0,2 0,2 Aineettomat hyödykkeet 0,1 2,6 Myyntisaamiset ja muut saamiset 2,0 2,0 Rahavarat 0,9 0,9 Varat yhteensä 3,1 5,6 Laskennalliset verovelat 0,7 Lyhytaikainen vieras pääoma 1,9 1,9 Velat yhteensä 1,9 2,6 Nettovarat 1,2 3,0 Hankinnassa syntynyt liikearvo 8,1 Hankintahinta 11,1 Hankittujen liiketoimintojen rahavarat 0,9 Rahavirtavaikutus 10,2 Vuoden 2006 aikana on hankittu Markkinapaikat-segmenttiin Autoinfo, Apartament.pl-kiinteistöportaali, Bovision AB, Objektvision AB sekä Kiinteistöpalvelut R.E.I. Oy. Kauppalehti-ryhmä-segmenttiin on hankittu Mediaskopas, Suomen Business Viestintä Oy sekä loppuosa (51 %) Kauppalehti 121 Oy:n osakekannasta. Sanomalehdet-segmenttiin on hankittu Kokkolan Sanomat. KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET milj. euroa 31.12.2006 31.12.2005 Omasta puolesta annetut vakuudet Yrityskiinnitykset 0,1 0,0 Muiden puolesta annetut vakuudet Takaukset 0,0 2,2 Muut vastuusitoumukset Sopimuksiin perustuvat sitoumukset 0,1 0,1 Muiden vuokrasopimusten perusteella maksettavat vähimmäisvuokrat: Yhden vuoden kuluessa 6,1 4,8 1-5 vuoden kuluessa 14,6 13,3 Yli viiden vuoden kuluessa 13,0 13,2 Yhteensä 33,8 31,3 Lisäksi konsernilla on IFRIC 4 perusteella sellaisia ostosopimuksia, joihin sisältyy IAS 17 mukainen muu vuokrasopimuskomponentti. Näiden ostosopimusten perusteella maksettavat vähimmäissuoritukset: 7,7 9,6 KONSERNIN JOHDANNAISSOPIMUKSET milj. euroa 31.12.2006 31.12.2005 Raaka-ainejohdannaiset Käypä arvo * 0,0 Määrä, tonnia 5 000 Nimellisarvo 2,6 Osakeoptiot Käypä arvo * 0,8 Nimellisarvo 2,6 * Käypä arvo edustaa tuottoa, joka olisi syntynyt, mikäli johdannaispositiot olisi suljettu tilinpäätöshetkellä. Konsernilla ei ollut avoimia johdannaispositioita tilinpäätöshetkellä 31.12.2006. PÄÄASIALLISET LAADINTAPERIAATTEET (IFRS) Tämä tiedote on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Vuoden 2005 toteutuneesta konsernin rakennejärjestelystä johtuen vertailukauden osakekohtaiset tunnusluvut on muutettu vastamaan nykyistä osakerakennetta vertailukelpoisuuden saavuttamiseksi. Vertailutiedoissa vuoden 2005 rakennejärjestely näkyy siten, että aikaisemman Alma Media Oyj:n ja Almanova Oyj:n yhdistely on toteutettu käänteisellä hankintamenetelmällä Rahoitustarkastuksen tammikuussa 2006 antaman kannanoton mukaisesti. Käänteinen hankinta on tapahtunut vuoden 2005 toisella neljänneksellä. Konsernitilinpäätös on laadittu nykyisen juridisen emoyhtiön (7.11.2005 saakka Almanova Oyj) nimissä, mutta konsernilaskennassa jatkuvuus koskee vanhan Alma Median tilinpäätöstä. Tämä merkitsee, että vanhan Alma Median kirjanpitoarvot ovat jatkuneet yhdistämistä edeltävillä kirjanpitoarvoilla. Tämän tiedotteen luvut ovat tilintarkastamattomia. Yleislausunto Tämän tiedotteen tietyt lausunnot ovat ennusteita ja perustuvat johdon näkemykseen niiden antohetkellä. Tästä syystä niihin sisältyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Ennusteet saattavat muuttua, jos yleisessä taloudellisessa tilanteessa tapahtuu merkittäviä muutoksia. Alma Media julkistaa tuloksensa vuoden 2007 ensimmäiseltä neljännekseltä 3.5.2007 klo 9.00. ALMA MEDIA OYJ Hallitus
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2006
| Source: Alma Media