Nokia ja SCI Systems laajentavat tuotantoyhteistyötään


Nokia Networks ja yhdysvaltalainen sopimusvalmistaja SCI Systems, Inc. laajentavat tuotantoyhteistyötään. Yritykset ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan SCI Systems ostaa Nokia Networksin tuotantoliiketoiminnan Haukiputaalla ja Camberleyssä, Englannissa.

SCI jatkaa kiinteän verkon siirtolaitteiden valmistusta ja aloittaa 3G-tukiasemien pistoyksiköiden valmistuksen Haukiputaalla. Camberleyssä SCI jatkaa Talk-tukiasemien lähetin/vastaanotinyksiköiden (TRX) valmistusta. Sopimukseen sisältyy myös SCI:lle siirtyvään tuotantoon liittyvä tuotanto-osaaminen, jonka pohjalta SCI perustaa tuotanto-osaamiseen keskittyvän Engineering Services -yksikön, joka palvelee Nokiaa ja SCI:n muita asiakkaita.

Henkilöstö, yhteensä noin 1250 henkilöä, siirtyy SCI Systemsin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Liiketoiminnan siirto ei vaikuta Nokia Networksin muiden tuotantoyksiköiden toimintaan.

Nokia ja SCI aloittivat yhteistyön vuonna 1998, kun SCI osti Nokian Oulussa Johdinkujalla sekä Motalassa Ruotsissa sijaitsevat tuotantoyksiköt. Lokakuussa 2000 SCI aloitti Talk-tukiasemien valmistuksen Perthissä Länsi-Australiassa. Nyt sovittu kauppa laajentaa SCI:n tukiasemayksiköiden tuotantoa, kiinteän verkon siirtolaitteiden valmistusta sekä tuotanto-osaamista.

"Valitsimme SCI:n yhdeksi keskeisistä maailmanlaajuisista sopimusvalmistajista tavoitteenamme yhä paremmin vastata tietoliikennelaitteiden kasvavaan kysyntään. Yhteistyö täydentää omaa tuotantoamme ja on luonnollinen kehitysaskel verkottuneessa tuotantostrategiassamme. Yhteistyö lisää joustavuutta ja parantaa edelleen kilpailukykyämme. Haukiputaan ja Camberleyn tehtaat ovat jatkossakin tärkeä osa Nokia Networksin tuotannon arvoketjua", sanoo Nokia Networksin Product Operations -yksikön johtaja Tapio Karjalainen.

"Olemme iloisia voidessamme laajentaa yhteistyötämme Nokian kanssa. Haukiputaalta ja Camberleystä SCI:n palvelukseen siirtyvä henkilöstö vahvistaa merkittävästi tietoliikenneosaamistamme. Tavoitteemme on, että Nokia puolestaan hyötyy e-liiketoiminnan osaamisestamme ja voimme rakentaa yritysten välille pitkäaikaisen ja kestävän yhteistyösuhteen," sanoo SCI:n pääjohtaja Gene Sapp.

Edellä mainitut tuotantoliiketoiminnat siirtyvät SCI Systemsille, kun tarvittavat viranomaishyväksynnät on saatu. Tämän arvioidaan tapahtuvan ennen vuoden 2001 toisen neljänneksen loppua.

SCI Systems maailman suurimpia elektroniikan sopimusvalmistajia ja se panostaa voimakkaasti tietoliikennejärjestelmien valmistukseen. SCI:n pääkonttori on Huntsvillessä, Alabamassa. SCI:llä on 51 tuotantolaitosta 19 maassa ja sen palveluksessa on noin 37 000 työntekijää.

Lisätietoja antaa:
Nokia Networks, Viestintäosasto
Puh. 07180 38193, Sähköposti: nokia.networks@nokia.com

www.nokia.com