Sampo-konsernin tammi-maaliskuun 2007 tulos

SAMPO OYJ                       PÖRSSITIEDOTE                       1 (29)      
                                9.5.2007 KLO 9.30                               

Sampo-konsernin tammi-maaliskuun 2007 tulos                                     

LIIKETOIMINTOJEN HYVÄ KEHITYS JÄI SAMPO PANKISTA SAADUN MYYNTIVOITON VARJOON    

Sampo-konsernin voitto ennen veroja tammi-maaliskuulta 2007 oli 3 129 miljoonaa 
euroa (339). Luku sisältää Sampo Pankin myynnistä saadun myyntivoiton 2 830     
miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos kasvoi 5,30 euroon (0,44). Käyvän arvon   
rahaston muutos huomioon ottaen osakekohtainen tulos oli 5,38 euroa (0,52).     
Osakekohtainen substanssi kasvoi 14,21 euroon (9,21).                           

- Vahinkovakuutustoiminnan yhdistetty kulusuhde parani kausiluonteisesti        
heikoimmalla ensimmäisellä vuosineljänneksellä 93,8 prosenttiin (94,3). Voitto  
ennen veroja oli 169 miljoonaa euroa (133) sijoitustoiminnan nettotuottojen     
noustessa 119 miljoonaan euroon (92). Oman pääoman tuotto oli annualisoituna    
23,3 prosenttia (14,8) ylittäen selvästi 17,5 prosentin tavoitteen.             

- Henkivakuutustoiminnan tulos ennen veroja oli 100 miljoonaa euroa (128). Oman 
pääoman tuotto ylitti selkeästi tavoitteen ollen annualisoituna 40,0 prosenttia 
(54,2).                                                                         

- Omistusyhteisö-segmentin tulos oli 1 miljoona euroa (-19).                    

- Sampo-konsernin sijoitusomaisuus oli 21,5 miljardia euroa, josta 82 prosenttia
oli sijoitettuna korkoinstrumentteihin. Sijoitustoiminnan tuotot olivat 321     
miljoonaa euroa.                                                                

--------------------------------------------------------------------------------
| AVAINLUVUT                            |        1-3 |        1-3 |     Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                               |       2007 |       2006 |          % |

| Tulos ennen veroja *)                 |      3 129 |        339 |        823 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vahinkovakuutus                     |        169 |        133 |         27 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Henkivakuutus                       |        100 |        128 |        -22 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Omistusyhteisö                      |          1 |        -19 |          - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tulos                      |      3 054 |        258 |      1 084 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, euroa           |       5,30 |       0,44 |      1 105 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos(ml. käyvän arvon |       5,38 |       0,52 |        935 |
| rahaston muutos) euroa                |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen substanssi, euroa ** ) |      14,21 |       8,17 |         74 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä  |      6 774 |     11 499 |        -41 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin vakavaraisuussuhde, %       |      853,0 |      203,8 |        319 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto (käyvin arvoin),  |       46,2 |       26,8 |         72 |
| % ***)                                |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Myyntivoitto 2 830 miljoonaa euroa ja Sampo Pankki-konsernin tammikuun 2007  
tulos ennen veroja, 29 miljoonaa euroa, esitetään 'Lopetetuissa toiminnoissa'.  
**) Täydellä verovelalla vähennettynä. Pankki- ja sijoituspalvelutoiminnan      
osuus vertailukauden luvusta on 91 miljoonaa euroa.                             
**) 1-3/2007 lukua ei ole annualisoitu.                                         

Osavuosikatsauksen tiedot eivät ole tilintarkastettuja. Tuloslaskelmaeriä       
vertaillaan viime vuoden vastaavan ajankohdan lukuihin. Tase-erien              
vertailuajankohtana on vuoden 2006 lopun tilanne, jollei toisin ole ilmoitettu. 

Liiketoiminta-alueet                                                            

Vahinkovakuutus                                                                 

If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutusyhtiö, joka toimii myös kaikissa     
Baltian maissa. Sampo-konsernin vahinkovakuutuksen emoyhtiö If Skadeförsäkring  
Holding AB:n pääkonttori on Ruotsissa. Ifillä on myös tytäryhtiö Pietarissa.    

--------------------------------------------------------------------------------
|                                      |       1-3 |         1-3 |      Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                              |      2007 |        2006 |           % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo                    |     1 384 |       1 376 |           1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotot        |       119 |          92 |          29 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot           |         7 |           5 |          40 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut                         |      -650 |        -648 |           0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusvelkojen muutos              |      -456 |        -456 |           0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                      |      -114 |        -103 |          10 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut            |      -114 |        -124 |          -8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                        |        -7 |          -9 |         -22 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                  |       169 |         133 |          27 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Avainluvut                           |           |             |             |

| Yhdistetty kulusuhde, %              |      93,8 |        94,3 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Riskisuhde, %                        |      70,0 |        70,4 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimintakulusuhde, %                 |      23,8 |        23,8 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekulusuhde, %                    |      17,0 |        17,5 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, %               |      23,3 |        14,8 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä |     6 340 |       6 421 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------

Ifin hyvä menestys jatkui vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana ja voitto  
ennen veroja kasvoi 27 prosenttia 169 miljoonaan euroon (133). Vakuutustekninen 
tulos nousi 105 miljoonaan euroon (93). Henkilöasiakkaat-liiketoiminnan osuus   
vakuutusteknisestä tuloksesta oli 54 prosenttia, Yritysasiakkaiden 28 prosenttia
ja Suurasiakkaiden 13 prosenttia. Baltia ja Venäjä -liiketoiminta-alue vastasi  
2:ta prosenttia vakuutusteknisestä tuloksesta. Aikaisempina tilikausina         
sattuneita vahinkoja varten varattua korvausvastuuta purettiin 19 miljoonalla   
eurolla (21).                                                                   

Vakuutusliikkeen tuotto - vakuutusteknisen tuloksen suhde omalla vastuulla      
oleviin vakuutusmaksutuottoihin - oli 11,3 prosenttia (10,1). Oman pääoman 17,5 
prosentin tuottotavoite saavutettiin selvästi tuoton ollessa 23,3 prosenttia    
(14,8).                                                                         

Yhdistetty kulusuhde parani ensimmäisen kvartaalin aikana 93,8 prosenttiin      
(94,3). Pohjoismaiden kelvolliset talvisääolosuhteet vaikuttivat suotuisasti    
vahinkosuhteeseen, joka aleni 70,0 prosenttiin (70,4).                          

Kannattavuus säilyi hyvänä kaikilla liiketoiminta-alueilla. Henkilö- ja         
yritysasiakassegmenttien yhdistetty kulusuhde oli samalla tasolla kuin vuoden   
2006 ensimmäisellä neljänneksellä. Suurasiakas-segmentissä oli enemmän          
suurvahinkoja kuin vuotta aiemmin ja yhdistetty kulusuhde nousi 95,1 prosenttiin
(93,8). Baltia ja Venäjä -segmentissä kannattavuus parantui merkittävästi vuoden
takaisesta, ja yhdistetty kulusuhde laski 95,5 prosenttiin (109,9).             
Vertailukaudella luku oli poikkeuksellisen korkea muutaman suurvahingon takia.  
Venäjän toiminnot lisättiin liiketoiminta-alue Baltiaan vuoden 2007 alusta.     
Venäjän toimintojen vaikutus liiketoiminta-alueiden lukuihin ensimmäisellä      
kvartaalilla oli vähäinen.                                                      

Maantieteellisesti tarkasteltuna yhdistetty kulusuhde parani eniten Suomessa,   
jossa luku laski 88,9 prosenttiin (97,3). Huomattava parannus saavutettiin      
huolimatta kireästä kilpailusta tietyissä tuotteissa Henkilöasiakas-segmentissä.
Tanskassa kannattavuus kärsi yhdestä suuresta teollisuusvahingosta, ja          
yhdistetty kulusuhde nousi 118,0 prosenttiin (92,6).                            

Kokonaiskustannukset olivat 228 miljoonaa euroa (227) ja toimintakulusuhde      
säilyi 23,8 prosentissa (23,8).                                                 

Bruttovakuutusmaksutulo kasvoi 1,2 prosenttia 1 522 miljoonaan euroon (1 504).  
Maksutulon kasvu oli edelleen voimakkainta Baltiassa.                           

Kilpailuympäristössä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia ja vahinkokehitys      
säilyi melko suotuisana.                                                        

Henkilöasiakas-segmentissä kireä kilpailu jatkuu Suomessa ja Norjassa, joissa   
muutamat kilpailijat hinnoittelevat erityisesti moottoriajoneuvovakuutuksia     
aggressiivisesti. Yritysasiakas-segmentissä maksutulo kasvoi Suomessa ja        
pienyrityssegmentissä kaikilla markkinoilla. Ruotsin meklarimarkkina on sen     
sijaan edelleen hankala. Suurasiakas-segmentissä kilpailutilanne säilyi vakaana.
                                                                                
Ifin sijoitusomaisuuden arvo oli maaliskuun lopussa 10,4 miljardia euroa (10,1),
josta 89 prosenttia oli sijoitettuna korkoinstrumentteihin (88), 11 prosenttia  
osakkeisiin (10) ja yksi prosentti muihin sijoituksiin (1). Sijoitustoiminnan   
nettotuotot vuoden 2007 ensimmäiseltä kvartaalilta nousivat 119 miljoonaan      
euroon (92). Osakemarkkinoiden vahvalla kehityksellä kvartaalin aikana oli      
myönteinen vaikutus sijoitustuottoihin. Sijoitustoiminnan tuotto ensimmäisellä  
kvartaalilla oli 1,3 prosenttia (1,0). Korkosijoitusten duraatio maaliskuun     
lopussa oli 2,6 vuotta (3,0).                                                   

Ifin vakavaraisuus säilyi vakaana ja vakavaraisuuspääoma maaliskuun 2007 lopussa
oli 2 952 miljoonaa euroa (2 841). Vahinkovakuutuksen vastuunkantokyky, eli     
vakavaraisuuspääoma suhteessa vakuutusmaksutuloon, oli 79 prosenttia (74). Ifin 
korvausvastuu suhteessa maksutuloon ja maksettuihin korvauksiin vahvistui       
entisestään. Ensin mainittu suhde oli 166 prosenttia (159) ja jälkimmäinen 263  
prosenttia (254).                                                               

If solmi helmikuussa laajan yhteistyösopimuksen ruotsalaisen Blocket.se:n       
kanssa. Blocket.se on Ruotsin suurin käytettyjen tavaroiden markkinaportaali. If
tarjoaa räätälöityjä takuita portaalin kautta myytyihin autoihin. Vakuutusta    
tarjotaan auton myyjälle ja se kattaa äkilliset sähkö- ja mekaaniset viat kuuden
kuukauden ajan auton myyntihetkestä. Takuu sisältää myös kolmen kuukauden       
ilmaisen autovakuutuksen, jonka If uusii. Ifin tavoitteena on sopimuksen avulla 
saada uusia auto- ja muita henkilöasiakasvakuutuksia. Portaalilla on vuosittain 
noin 400 000 yksityistä autoilmoitusta.                                         

Henkivakuutus                                                                   

Henki-Sampo-konserniin kuuluvat Suomessa toimiva, Sampo Oyj:n kokonaan omistama 
Henki-Sampo ja sen tytäryhtiö, eurooppayhtiö Sampo Life Insurance Baltic SE.    
Sampo Life Insurance Baltic SE toimii kaikilla Baltian markkinoilla             
kotipaikkanaan Viro. Muissa Baltian maissa se toimii sivukonttorien kautta.     
Henki-Sammolla on lisäksi tytäryhtiö Ruotsissa täydentämässä Ifin               
tuotevalikoimaa.                                                                

--------------------------------------------------------------------------------
|                                       |        1-3 |        1-3 |     Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                               |       2007 |       2006 |          % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo                     |        168 |        174 |         -3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotot         |        180 |        249 |        -28 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut                          |       -205 |       -143 |         43 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja sijoitussopimusten       |        -21 |       -135 |        -84 |
| velkojen muutos                       |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                       |         -6 |         -6 |          0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kulut                            |        -13 |         -9 |         44 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                         |         -3 |         -3 |          0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja                    |        100 |        128 |        -22 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Avainluvut                            |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekustannussuhde %                 |      113.2 |      114.5 |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto %                 |       40.0 |       54.2 |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä  |        373 |        356 |            |
| (FTE)                                 |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------

Henki-Sampo -konsernin voitto ennen veroja vuoden 2007 ensimmäiseltä kolmelta   
kuukaudelta oli 100 miljoonaa euroa (128). Sijoitustoiminnan nettotuotot lukuun 
ottamatta sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyviä tuottoja olivat 147       
miljoonaa euroa (176). Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvät tuotot olivat
33 miljoonaa euroa (73). Käyvän arvon rahaston muutos vuoden alusta oli 24      
miljoonaa euroa.                                                                

Henkivakuutustoiminta ylitti selvästi 17,5 prosentin oman pääoman               
tuottotavoitteensa annualisoidun tuoton oltua 40,0 prosenttia (54,2).           

Henki-Sampo -konsernin sijoitusomaisuuden markkina-arvo oli maaliskuun 2007     
lopussa 6,0 miljardia euroa (5,9), kun summaan ei lasketa mukaan 1,9 miljardin  
euron (1,8) suuruisia sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelan katteena     
olevia sijoituksia. Korkosijoitusten osuus oli 69 prosenttia (66), osakkeiden 29
prosenttia (31) ja kiinteistöjen 2 prosenttia (2). Osakesijoituksiin sisältyvät 
suorat osakeomistukset, osakerahastot ja pääomarahastot. Sijoitusomaisuuden     
tuotto vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä oli 3,1 prosenttia (4,0).       
Maaliskuun 2007 lopussa korkosijoitusten duraatio oli 2,1 vuotta.               

Henki-Sampo -konsernin vakavaraisuuspääoma säilyi vahvana ja oli 1 138 miljoonaa
euroa 31.3.2007 (1 032). Vakavaraisuussuhde oli 22,3 prosenttia (20,1).         
Vastuuvelka kokonaisuudessaan oli 6,5 miljardia euroa (6,2), josta              
sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvän vastuuvelan osuus oli 29 prosenttia 
(23).                                                                           

Henki-Sampo -konsernin vakuutusmaksutulo vuoden ensimmäiseltä kolmelta          
kuukaudelta oli 168 miljoonaa euroa (174). Henki-Sammon painopistealueen,       
sijoitussidonnaisten vakuutusten, maksutulo oli 116 miljoonaa euroa (132) ja    
sijoitussidonnaisen maksutulon osuus kokonaismaksutulosta laski 66 prosenttiin  
(71). Sijoitussidonnaisen maksutulon lasku johtui pääasiassa poikkeuksellisen   
suuresta määrästä vertailukaudelle kohdistuneita suuria kertamaksuisia          
sopimuksia. Eläkevakuutusten sijoitussidonnainen maksutulo nousi kuitenkin 19   
prosenttia ja oli 28 miljoonaa euroa. Henki-Sammon riskivakuutuksen maksutulo   
nousi runsaat 17 prosenttia ollen 12 miljoonaa euroa (10).                      

Sampo Pankin myynnin yhteydessä Henki-Sampo ja Sampo Pankki solmivat            
yhteistyösopimuksen, joka turvaa Henki-Sammon henki- ja eläkevakuutustuotteiden 
myynnin Sampo Pankin verkoston kautta. Sopimus luo Henki-Sammolle vakaat        
edellytykset jatkaa ja edelleen kehittää myyntiä ja tuotteitaan yhteistyössä    
Sampo Pankin kanssa.                                                            

Baltian toimintojen maksutulo kasvoi 6 prosentilla 12 miljoonaan euroon (11).   
Henki-Sammon ruotsalainen tytäryhtiö If Liv keskittyy riskihenkivakuutuksiin    
täydentäen Ifin tuotevalikoimaa. Yrityksen maksutulo oli 1,2 miljoonaa euroa.   

Omistusyhteisö                                                                  

Sampo Oyj hallinnoi noin 5 miljardin euron suuruista sijoitusomaisuutta. Lisäksi
se omistaa ja hallinnoi vahinko- ja henkivakuutustoimintaa harjoittavia         
tytäryhtiöitään.                                                                
                                                                                
--------------------------------------------------------------------------------
|                                       |        1-3 |        1-3 |     Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                               |       2007 |       2006 |          % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotot         |         26 |         12 |        117 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot            |          1 |         16 |        -94 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                       |         -6 |        -10 |        -40 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut             |        -10 |        -18 |        -44 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                         |        -11 |        -18 |        -39 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja                    |          1 |        -19 |          - |
--------------------------------------------------------------------------------

Segmentin voitto ennen veroja oli 1 miljoona euroa (-19).                       

Sampo Oyj:n taseessa oli 31.3.2007 sijoitusomaisuutta 5,1 miljardin euron       
arvosta. Tästä korkosijoitusten osuus oli 4,2 miljardia euroa ja                
osakesijoitusten 0,9 miljardia euroa. Sampo Oyj:n suurin osakesijoitus oli      
Nordea. Sijoituksen markkina-arvo 31.3.2007 oli 858 miljoonaa euroa. Sampo Oyj:n
omistuksessa oli 71 911 000 Nordean osaketta, ja lisäksi Henki-Sampo omisti 9   
225 000 Nordea-osaketta. Sampo-konsernin omistamien Nordea-osakkeiden           
keskimääräinen hankintahinta oli 10,75 euroa osakkeelta. Sampo Oyj:n taseeseen  
sisältyy myös 2,4 miljardin euron arvosta (3,2) vakuutustytäryhtiöiden          
osakkeita.                                                                      

Taseen vastuihin sisältyy kaksi velkainstrumenttia, pääomalaina ja seniorilaina,
joiden nimellisarvot ovat 600 miljoonaa euroa ja 300 miljoonaa euroa.           
Jälkimmäinen laina maksettiin kokonaisuudessaan pois huhtikuussa 2007.          

Tapahtumat ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2007                               

Konsernirakenteen muutokset                                                     

Sampo-konserni kävi läpi merkittävän rakenteellisen muutoksen ensimmäisen       
vuosineljänneksen aikana, kun Sampo Pankki Oyj eriytettiin Sampo-konsernista.   
Sampo Pankki Oyj, sen Baltiassa ja Venäjällä toimivat tytärpankit sekä joukko   
konserniin kuuluvia sijoituspalveluyrityksiä siirtyivät Sampo-konsernilta Danske
Bank A/S:lle 1.2.2007. Saatu myyntivoitto 2 830 miljoonaa euroa esitetään       
kohdassa 'Lopetetut toiminnot'. Sampo Oyj ilmoitti 9.11.2006 myyvänsä Sampo     
Pankki Oyj:n Danske Bank A/S:lle.                                               
Sampo Pankin kaupan jälkeen Sampo-konsernin muodostavat vahinkovakuutusyhtiö    
If, henkivakuutusyhtiö Henki-Sampo ja holding-yhtiö Sampo Oyj. If ja Henki-Sampo
ovat Sampo Oyj:n kokonaan omistamia tytäryhtiöitä.                              
Henki-Sampo yhdisti Baltiassa toimivat tytäryhtiönsä SE Sampo Life Insurance    
Baltic -yhtiöön 2.1.2007. Uusi yhtiö on Eurooppa-yhtiö ja toimii koko Baltian   
alueella. Yhtiön kotipaikka on Viro. Latviassa ja Liettuassa yhtiö toimii       
sivukonttorien kautta.                                                          

Hallinto                                                                        
                                                                                
Sampo Pankin omistuksen siirtyminen Danske Bankille aiheutti muutoksia          
Sampo-konsernin hallinnossa.                                                    

Sampo Pankin varatoimitusjohtajat Ilkka Hallavo ja Maarit Näkyvä erosivat       
Sampo-konsernin johtoryhmästä välittömästi Sampo Pankin omistajuuden siirryttyä 
Danske Bankille 1.2.2007.                                                       

Sampo Pankin toimitusjohtajana toiminut Mika Ihamuotila erosi tehtävästään      
1.2.2007. Ihamuotila jäi Sammon johtoryhmän jäseneksi 15.4.2007 asti, jolloin   
hän erosi konsernin palveluksesta. Ihamuotila jätti Henki-Sammon hallituksen    
16.3.2007.                                                                      

Henki-Sammon hallitukseen valittiin 16.3.2007 uutena jäsenenä Sampo-konsernin   
sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja Jarmo Salonen. Henki-Sammon hallituksen    
varapuheenjohtajaksi nousi Sampo-konsernin talousjohtaja Peter Johansson.       
Henki-Sammon hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kari Stadigh.                   
Sammon varsinainen yhtiökokous pidettiin 12.4.2007. Yhtiökokous vahvisti        
edellisen tilikauden tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja   
toimitusjohtajalle. Tilintarkastajaksi valittiin edelleen Ernst & Young.        

Yhtiökokous piti konsernin hallituksen kokoonpanon ennallaan. Hallituksen       
puheenjohtajana jatkaa vuorineuvos Georg Ehrnrooth ja varapuheenjohtajana toimii
toimitusjohtaja Matti Vuoria. Muut uudelleen valitut jäsenet ovat professori Tom
Berglund, toimitusjohtaja Anne Brunila, toimitusjohtaja Jussi Pesonen,          
ylijohtaja Jukka Pekkarinen, ministeri Christoffer Taxell ja konsernijohtaja    
Björn Wahlroos.                                                                 

Hallituksen jäsenten palkkiot säilyivät ennallaan. Hallituksen puheenjohtajalle 
maksetaan 120 000 euroa vuodessa, hallituksen varapuheenjohtajalle 85 000 euroa 
vuodessa ja hallituksen jäsenille 70 000 euroa vuodessa. Palkkiosta 30          
prosenttia maksetaan Sammon A-sarjan osakkeina.                                 

Yhtiökokous hyväksyi osakeyhtiölain muutoksista ja muista teknisistä syistä     
esitetyt muutokset yhtiöjärjestykseen. Merkittävimpiä muutoksia ovat            
osakepääoman määrää ja osakkeiden lukumäärää koskevien määräysten poistaminen   
sekä se, että yhtiöllä on yksi tilintarkastaja, jonka on oltava KHT-yhteisö.    
Yhtiökokouksen tekemistä yhtiöjärjestyksen muutoksista löytyy täydellinen lista 
osoitteesta www.sampo.com.                                                      
Yhtiökokous vahvisti vuodelta 2006 osingoksi 1,20 euroa osakkeelta.             

Osakkeet ja osakepääoma                                                         

Sammon vuoden 2000 optio-ohjelmaan liittyvien optio-oikeuksien merkintäaika     
päättyi 31.1.2007. Hallitus hyväksyi tammikuussa 2007 ohjelmaan liittyvillä     
optiotodistuksilla tehdyt 15 740 245 A-osakkeen merkinnät. Merkinnät kasvattivat
Sampo Oyj:n osakepääomaa 2,6 miljoonalla eurolla.                               

Sammon optio-oikeuksien 2000 perusteella 31.12.2006 jälkeen merkityt Sammon     
A-sarjan osakkeet oikeuttavat osinkoon vuodesta 2007 alkaen. Vuoden 2006        
osinkojen maksamisen helpottamiseksi otettiin Helsingin Pörssin päälistalle     
2.1.2007 alkaen Sampo Uudet-osakelaji.                                          

Sampo Oyj:n hallitus päätti 13.2.2007 mitätöidä vuoden 2006 aikana hankitut 4   
827 500 Sampo A-osaketta.                                                       

Vuoden 2007 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Sampo Oyj ei ostanut omia      
osakkeitaan eikä sen hallussa 31.3.2007 ollut yhtään omaa osaketta.             

Yhtiökokous myönsi 12.4.2007 hallitukselle omien osakkeiden hankkimisvaltuudet, 
jotka ovat voimassa seuraavan yhtiökokouksen päättymiseen saakka. A-sarjan      
osakkeita voidaan hankkia yhdessä tai useammassa erässä enintään kymmenen       
prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten    
kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa.                        
Osakkeiden hankintahinta on enintään hankintahetkellä Sammon osakkeesta         
julkisessa kaupankäynnissä maksettava korkein hinta. Omien osakkeiden hankinnan 
toteuttamisessa voidaan tehdä myös tavanomaisia johdannais-, osakelainaus- tai  
muita sopimuksia lain ja määräysten puitteissa markkinaehtoisesti määräytyvään  
hintaan.                                                                        

Maaliskuun 2007 lopussa Sampo Oyj:n osakepääoma oli 98 miljoonaa euroa (95) ja  
A-sarjan osakkeiden lukumäärä oli 577 330 890. Osakkeiden kokonaismäärä, 1 200  
000 B-sarjan osaketta mukaan lukien, oli 578 530 890.                           

Sampo vastaanotti 8.2.2007, 26.3.2007 ja 11.4.2007 Arvopaperimarkkinalain 2     
luvun 9 §:n mukaiset ilmoitukset koskien Exista hf.:n ja sen tytäryhtiöiden     
omistusosuutta Sampo Oyj:n osakkeista ja äänioikeuksista. Viimeisimmän          
ilmoituksen mukaan Exista omistaa 9,57 prosenttia Sammon kaikista osakkeista ja 
9,50 prosenttia niiden tuottamista äänistä. Yhtiö on tehnyt sopimuksia, joiden  
perusteella se voi hankkia lisää 6,0 prosenttia osakkeista. Ilmoitukset ovat    
kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa www.sampo.com.                        

Sampo vastaanotti 29.3.2007 Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n mukaisen       
ilmoituksen, jonka mukaan Morgan Stanley & Co International Limitedin omistus   
Sampo Oyj:ssä oli noussut 5,08 prosenttiin osakkeiden kokonaismäärästä ja 5,04  
prosenttiin äänioikeuksista. 5.4.2007 Morgan Stanley ilmoitti Sammolle osuutensa
laskeneen 0,67 prosenttiin osakkeista ja 0,66 prosenttiin äänistä.              

Henkilöstö                                                                      

Sampo-konsernin palveluksessa oli katsauskauden päättyessä 6 776 henkeä (11     
763). Henkilöstön määrä laski merkittävästi edellisvuoteen verrattuna Sampo     
Pankin myynnin seurauksena erityisesti Suomessa ja Baltian maissa. Pankin       
myynnin seurauksena Primasoftin henkilökuntaa ei enää lasketa Sampo-konsernin   
henkilökuntaan kuuluvaksi.                                                      

Vahinkovakuutuksessa työskenteli 93 prosenttia henkilöstöstä, henkivakuutuksessa
6 prosenttia ja emoyhtiössä 1 prosentti. Maantieteellisesti tarkasteltuna 30    
prosenttia työskenteli Suomessa, 27 prosenttia Ruotsissa, 24 prosenttia Norjassa
ja 19 prosenttia Baltiassa ja muissa maissa. Henkilöstön keskimääräinen         
lukumäärä ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 6 774 (11 657).                 

Johdon pitkäaikaiset kannustinjärjestelmät                                      

Sampo-konsernin johdon pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien perusteella      
suoritettavat maksut riippuvat yhtiön taloudellisesta kehityksestä ja           
osakekurssista. Kannustinjärjestelmät 2003I - 2006II ulottuvat vuoteen 2010.    
Kannustinjärjestelmät kasvattivat henkilöstökuluja vuoden 2007 ensimmäisellä    
neljänneksellä 3 miljoonalla eurolla (18), ja 31.3.2007 johdon                  
kannustinjärjestelmiin liittyvät vastuut olivat 33 miljoonaa euroa (53).        
Vertailulukuun sisältyy 18 miljoonaa euroa pankki- ja sijoituspalvelun vastuita.

Sampo 2006 -osakekannustinjärjestelmä kasvatti henkilöstökuluja 3 miljoonalla   
eurolla tammi-maaliskuussa 2007.                                                

Luottoluokitukset                                                               

Sampo-konserniin kuuluvien yhtiöiden tärkeimmissä luottoluokituksissa ei vuoden 
2007 ensimmäisen neljänneksen kuluessa tapahtunut muutoksia.                    

--------------------------------------------------------------------------------
| Rated company         |                  Moody's |       Standard and Poor's |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |      Rating |   Outlook  |       Rating |   Outlook  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sampo plc             |        Baa1 |   Positive |    Not rated |          - |
--------------------------------------------------------------------------------
| If P&C Insurance      |          A2 |   Positive |            A |     Stable |
| (Sweden)              |             |            |              |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| If P&C Insurance Co.  |          A2 |   Positive |            A |     Stable |
| (Finland)             |             |            |              |            |
--------------------------------------------------------------------------------

Konsernin vakavaraisuus                                                         

Sampo Pankin ja muiden luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten myynnin      
seurauksena konsernin vakavaraisuus on vuonna 2007 laskettu vakuutusyritysryhmän
mukautetun vakavaraisuuden laskentaa koskevan sosiaali- ja terveysministeriön   
asetuksen (1106/2000) 7§:n 1 momentin mukaan. Mukautettu vakavaraisuus on       
Vakuutusvalvontaviraston suostumuksella määrätty konsernitilinpäätöksen         
perusteella. Vertailukauden konsernin vakavaraisuus on laskettu rahoitus- ja    
vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun 1.1.2005 voimaan tulleen lain kolmannen
luvun mukaisesti konsolidointimenetelmällä.                                     

Konsernin vakavaraisuussuhde (ryhmittymän omat varat suhteessa                  
minimivaatimukseen) oli maaliskuun 2007 lopussa 853,0 prosenttia (202,7).       

--------------------------------------------------------------------------------
| SAMPO-KONSERNIN VAKAVARAISUUS     |          31.3.2007 |          31.12.2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                           |                    |                     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernitaseen oma pääoma         |              8 211 |               5 190 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimialakohtaiset erät            |              1 008 |               3 134 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet ja         |             -1 051 |              -2 718 |
| toimialakohtaiset vähennykset     |                    |                     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut toimialakohtaiset            |               -693 |                -785 |
| ei-siirtokelpoiset erät           |                    |                     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ryhmittymän omat varat, yhteensä  |              7 475 |               4 821 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien varojen vaatimukset,        |                876 |               2 378 |
| yhteensä                          |                    |                     |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ryhmittymän vakavaraisuus         |              6 584 |               2 443 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ryhmittymän vakavaraisuussuhde    |             853,0% |              202,7% |
--------------------------------------------------------------------------------
| (Omat varat % Omien varojen       |                    |                     |
| vaatimus)                         |                    |                     |
--------------------------------------------------------------------------------

Sampo Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä riskejä mitataan ja käsitellään sisäisesti  
käyttämällä taloudellisen pääoman mallia, joka määrittää, paljonko pääomaa      
tarvitaan taloudellisen toimintakyvyn säilyttämiseksi yhden vuoden              
aikatähtäyksellä. Luottamustaso vastaa AA-luokiteltujen velkakirjojen           
liikkeeseenlaskijoiden historiallista konkurssitodennäköisyyttä. Taloudellisen  
pääoman vaatimus Sampo-konsernin toiminnalle 31.3.2007 oli 2 768 miljoonaa      
euroa. Pro forma 31.12.2006 ilman Sampo Pankki-konsernia oli 2 695 miljoonaa    
euroa.                                                                          

Näkymät loppuvuodelle 2007                                                      

Sampo-konsernin tuloksen vuodelta 2007 odotetaan säilyvän hyvänä erityisesti    
konsernin vahinko- ja henkivakuutustoimintojen vahvan kannattavuuden ansiosta.  

Ifin, Sampo-konsernin vahinkovakuutusyhtiötoiminnon, odotetaan saavuttavan 90-93
prosentin yhdistetyn kulusuhteen koko vuodelta 2007. Jos sijoitusmarkkinat      
säilyvät vakaina, yhtiön ennakoidaan saavuttavan oman pääoman                   
tuottotavoitteensa, joka on 17,5 prosenttia. If kirjaa sijoituksensa            
markkina-arvon muutokset tulosvaikutteisesti, jolloin osakekurssien ja          
korkotason muutokset heijastuvat suoraan yhtiön tulokseen.                      

Henki-Sampo-konsernin tuloksen vuodelta 2007 odotetaan muodostuvan hyväksi. Oman
pääoman 17,5 prosentin tuottotavoite ennakoidaan saavutettavan, mikäli          
osakemarkkinakehitys ei merkittävästi heikkene. Henki-Sampo keskittyy sekä      
Suomessa että Baltiassa edelleen sijoitussidonnaisiin ja riskivakuutuksiin.     

Emoyhtiö Sampo Oyj:n 5,1 miljardin euron sijoitusomaisuudesta suuri osa on tällä
hetkellä sijoitettuna käteiseen tai vastaaviin omaisuuseriin. Sampo-konserni on 
sitoutunut esittämään sijoittajille koko vuoden 2007 tulosjulkistuksen          
yhteydessä yksityiskohtaisemman näkemyksen siitä miten varat sijoitetaan. Ilman 
poikkeuksellisia eriä odotetaan Omistusyhteisö-segmentin voiton olevan 25-30    
miljoonaa euroa neljännekseltä vuonna 2007.                                     

Suurin riski tulevaisuuden näkymille on osakkeiden hintojen raju lasku.         
Henki-Sammossa ja Sampo Oyj:ssä tappiot pienentäisivät kuitenkin kaiken         
todennäköisyyden mukaan vain käyvänarvon rahastoa eivätkä vaikuttaisi           
kirjanpidolliseen tulokseen. Toisaalta Ifin osakepaino on varsin rajoitettu.    
Nopea korkotason nousu aiheuttaisi lyhyellä aikavälillä tappioita               
sijoitustoiminnassa korkosalkkujen arvojen alentuessa, mutta parantaisi         
pidemmällä aikavälillä korkosijoitusten tuottoja.                               

SAMPO OYJ                                                                       
Hallitus                                                                        

Lisätiedot:                                                                     

Talousjohtaja Peter Johansson, puh. 010 516 0010                                
IR- ja viestintäjohtaja Jarmo Salonen, puh. 010 516 0030                        
Viestintäpäällikkö, Maria Silander, puh. 010 516 0031                           

Sampo järjestää englanninkielisen puhelinkonferenssin analyytikoille ja         
sijoittajille klo 16.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla        
numeroon +44 (0) 20 7162 0025 (UK/Eurooppa) tai +1 334 323 6201                 
(Pohjois-Amerikka). Tunnus: SAMPO.                                              

Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti myös www-sivuillamme osoitteessa
www.sampo.com/ir. Tallenne puhelinkonferenssista on kuunneltavissa myöhemmin    
samassa osoitteessa.                                                            

Henki-Sampo on tänään julkaissut englanninkielisen Embedded Value -raportin,    
joka on luettavissa osoitteessa www.sampo.com/ir.                               

Sampo julkaisee 8.8.2007 osavuosikatsauksen vuoden 2007 tammi-kesäkuulta.       

JAKELU                                                                          

Helsingin Pörssi                                                                
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.sampo.com                                                                   
Rahoitustarkastus                                                               

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TALOUDELLINEN KEHITYS        |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUVUT                            |          |   1-3/2007 |    1-3/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNI ¹)                            |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                    |   Milj.e |      3 129 |         339 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto käyvin arvoin      |        % |       46,2 |        26,8 |
| (RoE)                                  |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kokonaispääoman tuotto (käyvin arvoin) |        % |        9,2 |         4,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste                       |        % |       30,8 |        10,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin vakavaraisuus ²)             |   Milj.e |      6 584 |       2 360 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin vakavaraisuussuhde           |        % |        853 |       203,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä          |          |      6 774 |      11 499 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VAHINKOVAKUUTUS                        |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo ennen                |   Milj.e |      1 522 |       1 504 |
| jälleenvakuuttajien osuutta            |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutuotot                    |   Milj.e |        928 |         920 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                    |   Milj.e |        169 |         133 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto käyvin arvoin      |        % |       23,3 |        14,8 |
| (RoE)                                  |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Riskisuhde ³)                          |        % |       70,0 |        70,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimintakulusuhde ³)                   |        % |       23,8 |        23,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkosuhde ²)                        |        % |       78,3 |        78,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkosuhde ilman perustekorkokulua   |        % |       76,8 |        76,8 |
| ³)                                     |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekulusuhde ³)                      |        % |       17,0 |        17,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhdistetty kulusuhde                   |        % |       95,3 |        95,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhdistetty kulusuhde ilman             |        % |       93,8 |        94,3 |
| perustekorkokulua                      |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä          |          |      6 340 |       6 421 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| HENKIVAKUUTUS                          |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo ennen                |   Milj.e |        172 |         178 |
| jälleenvakuuttajien osuutta            |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                    |   Milj.e |        100 |         128 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto käyvin arvoin      |        % |       40,0 |        54,2 |
| (RoE)                                  |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekustannussuhde                    |        % |      113,2 |       114,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä          |          |        373 |         356 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMISTUSYHTEISÖ                         |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja ¹)                 |   Milj.e |          1 |         -19 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä 4)       |          |         61 |         440 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT             |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos                   |     euro |       5,30 |        0,44 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, ml. käyvän arvon |     euro |       5,38 |        0,52 |
| rahaston muutos                        |          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimennettu osakekohtainen tulos       |     euro |          - |        0,43 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen oma pääoma              |     euro |      14,19 |        8,15 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen substanssi              |     euro |      14,21 |        8,17 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Antioikaistu ylin kurssi               |     euro |      22,80 |       17,99 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Antioikaistu alin kurssi               |     euro |      22,51 |       14,73 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekannan markkina-arvo              |   Milj.e |     13 144 |       9 645 |
--------------------------------------------------------------------------------

¹)Sampo Oyj:n myyntivoitto Sampo Pankki Oyj:n osakekannan myynnistä Danske Bank 
A/S:lle (2 830 milj. e) sisältyy konsernin tunnuslukuihin. Myyntivoiton         
kertaluonteisuudesta johtuen oman pääoman tuotto- tai kokonaispääoman           
tuottoprosenttia ei ole annualisoitu.                                           

²)Sampo Pankin ja muiden luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten myynnin    
seurauksena konsernin vakavaraisuus on vuonna 2007 laskettu vakuutusyritysryhmän
mukautetun vakavaraisuuden laskentaa koskevan sosiaali- ja terveysministeriön   
asetuksen (1106/2000) 7§:n 1 momentin mukaan. Mukautettu vakavaraisuus on       
Vakuutusvalvontaviraston suostumuksella määrätty konsernitilinpäätöksen         
perusteella. Vertailukauden konsernin vakavaraisuus on laskettu rahoitus- ja    
vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun 1.1.2005 voimaan tulleen lain kolmannen
luvun mukaisesti konsolidointimenetelmällä.                                     

³)Vahinkovakuutustoiminnan tunnusluvut on laskettu toimintokohtaisten kulujen   
pohjalta eikä niitä siksi voida johtaa suoraan konsernin tuloslaskelmasta.      
Vahinkovakuutustoiminnan tulosanalyysi on esitetty liitteessä 13.	              

4)Vertailukauden lukuun sisältyy vuonna 2006 tytäryhtiönä yhdistellyn Primasoft 
Oy:n keskimääräinen henkilöstömäärä 352 henkilöä.                               

Osakekohtaisia tunnuslukuja laskettaessa tilinpäätöspäivän osakemääränä on      
käytetty 578 530 890 kpl:tta ja tilikauden keskimääräisenä osakemääränä 576 548 
326 kappaletta. Sampo Oyj:n hallussa olleet 13.2.2007 mitätöidyt omat osakkeet  
(4 827 500 kpl) on vähennetty keskimääräisestä osakemäärästä (2 306 472 kpl).   

Tunnuslukuja laskettaessa veroina on otettu huomioon tilikauden tulosta vastaava
vero. Kiinteistöjen sekä eräpäivään asti pidettävien saamistodistusten          
arvostuserot on otettu huomioon laskettaessa kokonaispääoman tuottoa, oman      
pääoman tuottoa, omavaraisuusastetta sekä osakekohtaista substanssia. Lisäksi   
kokonaispääoman tuottoa sekä oman pääoman tuottoa laskettaessa on otettu        
huomioon käyvän arvon rahaston muutos. Arvostuseroista on vähennetty            
laskennallinen verovelka.                                                       

Vakuutustoiminnan tunnusluvut on laskettu valtiovarainministeriön asetuksen ja  
sitä tarkentavan Vakuutusvalvontaviraston ohjeen Dnro 11/002/2006 mukaisesti.   

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TULOSLASKELMA        |        |         |        |        |        |
| KVARTTAALEITTAIN               |        |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj.e                         | 1-3/20 | 10-12/2 | 7-9/20 | 4-6/20 | 1-3/20 |
|                                |     07 |     006 |     06 |     06 |     06 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jatkuvat toiminnot             |        |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo              |  1 552 |   1 001 |    841 |  1 041 |  1 549 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotot  |    322 |     327 |    307 |     19 |    355 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot     |      5 |       8 |     43 |      7 |      6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvaukset                     |   -855 |    -752 |   -742 |   -746 |   -791 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja                   |   -477 |     -12 |    168 |     81 |   -590 |
| sijoitussopimusvelkojen muutos |        |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                |   -126 |    -108 |   -128 |   -129 |   -118 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut      |   -132 |    -190 |   -110 |   -129 |   -143 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                  |    -19 |     -17 |    -21 |    -19 |    -28 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten        |      1 |       0 |      0 |      0 |      1 |
| voitoista/tappioista           |        |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto ennen veroja     |    270 |     258 |    359 |    125 |    242 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                          |    -68 |     -75 |   -104 |    -43 |    -60 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto jatkuvista       |    202 |     183 |    255 |     82 |    182 |
| toiminnoista                   |        |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lopetetut toiminnot            |        |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto lopetetuista     |  2 853 |      57 |     82 |     73 |     76 |
| toiminnoista                   |        |         |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto                  |  3 055 |     241 |    337 |    156 |    258 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| josta                          |        |         |        |        |        |

|   Emoyhtiön omistajien osuus   |  3 054 |     239 |    335 |    154 |    248 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vähemmistöosuus              |      0 |       2 |      2 |      2 |      9 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TULOSLASKELMA                  |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj.e                                   |    Liite |  1-3/2007 |   1-3/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jatkuvat toiminnot                       |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo                        |        1 |     1 552 |      1 549 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotot            |        2 |       322 |        354 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot               |          |         5 |          8 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvaukset                               |        3 |      -855 |       -791 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja sijoitussopimusvelkojen     |          |      -477 |       -590 |
| muutos                                   |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                          |        4 |      -126 |       -118 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut                |          |      -132 |       -143 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                            |          |       -19 |        -28 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten                  |          |         1 |          1 |
| voitoista/tappioista                     |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto ennen veroja               |          |       270 |        242 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                                    |          |       -68 |        -60 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto jatkuvista toiminnoista    |          |       202 |        182 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lopetetut toiminnot                      |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto lopetetuista toiminnoista  |          |     2 853 |         76 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto                            |          |     3 055 |        258 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| josta                                    |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Emoyhtiön omistajien osuus             |          |     3 054 |        248 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vähemmistöosuus                        |          |         0 |          9 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos (eur)               |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Laimentamaton, jatkuvat toiminnot      |          |      0,35 |       0,33 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Laimentamaton, lopetetut toiminnot     |          |      4,95 |       0,11 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                 |          |      5,30 |       0,44 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|   Laimennusvaikutuksella oikaistu,       |          |           |            |

|   jatkuvat toiminnot                     |          |         - |       0,32 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Laimennusvaikutuksella oikaistu,       |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
|   lopetetut toiminnot                    |          |         - |       0,11 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                 |          |         - |       0,43 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TASE                           |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj.e                                   |    Liite |    3/2007 |    12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                                    |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet     |          |        38 |         51 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöt                      |          |       182 |        170 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet                   |        5 |       736 |        782 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset osakkuusyrityksissä          |          |         8 |          5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvarat                            |      6,7 |    20 919 |     15 921 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten sopimusten katteena |        8 |     1 867 |      1 753 |
| olevat sijoitukset                       |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verosaamiset              |          |       124 |        149 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset jälleenvakuutussopimuksista     |          |       611 |        525 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat                               |          |     1 653 |      1 638 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat                           |          |       589 |         41 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävänä olevat omaisuuserät            |          |         - |     26 585 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä                           |          |    26 726 |     47 620 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                                    |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat vakuutus- ja sijoitussopimuksista  |        9 |    13 455 |     12 942 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat sijoitussidonnaisista vakuutus- ja |       10 |     1 864 |      1 752 |
| sijoitussopimuksista                     |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvelat                            |    11,12 |     1 369 |      1 396 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat                 |          |       649 |        607 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                                |          |        37 |         53 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet                         |          |       108 |         97 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat                               |          |     1 033 |      1 064 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävänä oleviin omaisuuseriin          |          |         - |     24 520 |
| liittyvät velat                          |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä                           |          |    18 515 |     42 431 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                               |          |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                              |          |        98 |         95 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastot                                 |          |     2 062 |      2 012 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat                    |          |     6 051 |      3 061 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien osuus               |          |     8 211 |      5 168 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus                          |          |         0 |         21 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä                      |          |     8 211 |      5 189 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat yhteensä             |          |    26 726 |     47 620 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| OMAN PÄÄOMAN        |      |      |     |     |      |       |       |       |
| MUUTOSLASKELMA,     |      |      |     |     |      |       |       |       |
| IFRS                |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj.e              | Osak | Ylik | Var | Arv | Voit | Yhtee | Vähem | Yhtee |
|                     | epää | urss | ara | onm | tova | nsä   | mistö | nsä   |
|                     | oma  | irah | has | uut | rat  |       | n     |       |
|                     |      | asto | to  | os- |      |       | osuus |       |
|                     |      |      |     | rah |      |       |       |       |
|                     |      |      |     | ast |      |       |       |       |
|                     |      |      |     | o   |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma 1.1.2006 |   96 |    1 | 370 | 396 |    2 | 4 322 |    26 | 4 348 |
|                     |      |  048 |     |     |  412 |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirran          |      |      |     |     |      |       |       |       |
| suojaukset:         |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| - omaan pääomaan    |      |      |     |   0 |      |     0 |       |     0 |
| tilikaudella        |      |      |     |     |      |       |       |       |
| merkitty määrä      |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| - tuloslaskelmaan   |      |      |     |  -1 |      |    -1 |       |    -1 |
| siirretty määrä     |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat   |      |      |     |     |      |       |       |       |
| rahoitusvarat:      |      |      |     |     |      |       |       |       |

| - käyvän arvon      |      |      |     | 117 |      |   117 |       |   117 |
| muutos              |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| - tuloslaskelmaan   |      |      |     | -72 |      |   -72 |       |   -72 |
| siirretty määrä     |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot          |      |      |     |     |  -12 |   -12 |       |   -12 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto       |      |      |     |     |  248 |   248 |     9 |   258 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaudella kirjatut   |      |      |     |  44 |  236 |   280 |     9 |   290 |
| tuotot ja kulut     |      |      |     |     |      |       |       |       |
| yhteensä            |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakemerkinnät      |    0 |    0 |     |     |      |     0 |       |     0 |
| optioilla           |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako         |      |      |     |     |      |       |   -15 |   -15 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma          |   96 |    1 | 370 | 440 |    2 | 4 603 |    21 | 4 623 |
| 31.3.2006           |      |  048 |     |     |  648 |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma 1.1.2007 |   95 |    1 | 370 | 486 |    3 | 5 168 |    21 | 5 189 |
|                     |      |  157 |     |     |  061 |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytyjen            |      |    0 |   0 |   3 |   -3 |    -1 |   -22 |   -22 |
| toimintojen oman    |      |      |     |     |      |       |       |       |
| pääoman erät        |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat   |      |      |     |     |      |       |       |       |
| rahoitusvarat:      |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| - käyvän arvon      |      |      |     |  85 |      |    85 |       |    85 |
| muutos              |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| - tuloslaskelmaan   |      |      |     | -42 |      |   -42 |       |   -42 |
| siirretty määrä     |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot          |    0 |    0 |   0 |     |  -60 |   -60 |       |   -60 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto       |      |      |     |     |    3 | 3 054 |     0 | 3 055 |
|                     |      |      |     |     |  054 |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaudella kirjatut   |    0 |    0 |   0 |  43 |    2 | 3 038 |     0 | 3 038 |
| tuotot ja kulut     |      |      |     |     |  995 |       |       |       |
| yhteensä            |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakemerkinnät      |    3 |    4 |     |     |      |     6 |       |     6 |
| optioilla           |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeperusteiset    |      |      |     |     |   -1 |    -1 |       |    -1 |
| maksut              |      |      |     |     |      |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma          |   98 |    1 | 370 | 531 |    6 | 8 211 |     0 | 8 211 |
| 31.3.2007           |      |  160 |     |     |  051 |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA                     |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                                 |    1-3/2007 |     1-3/2006 |

| Kauden alun rahavarat                           |       2 016 |        1 787 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta                        |      -3 788 |         -600 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta                         |       2 817 |           -7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirta                           |        -449 |          764 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot                                |          -9 |          -15 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakemerkinnät optioilla                        |           6 |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vieraan pääoman lisäys                          |         733 |          788 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vieraan pääoman vähennys                        |      -1 180 |           -9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden lopun rahavarat                          |         595 |        1 943 |
--------------------------------------------------------------------------------

Rahavirtalaskelmassa esitetään kauden rahavirrat jaoteltuina liiketoiminnan,    
investointien sekä rahoituksen rahavirtoihin. Laskelma on laadittu epäsuoralla  
esittämistavalla. Liiketoiminnan rahavirta sisältää varsinaisen liiketoiminnan  
rahavirrat. Rahavirrat sijoituksista tytär- ja osakkuusyhtiöihin sekä           
aineellisiin ja aineettomiin sijoituksiin esitetään investointien rahavirrassa. 
Rahoituksen rahavirrassa esitetään rahavirrat, jotka johtuvat toiminnan         
rahoittamisesta oman tai vieraan pääoman ehdoin. Rahavarat sisältävät käteiset  
varat sekä muut enintään 3 kuukauden pituiset talletukset.                      

LIITETIEDOT                                                                     

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET                                              

Sammon konsernitilinpäätös laaditaan EU:n hyväksymien kansainvälisten           
tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS)      
mukaisesti. Osavuosikatsauksen laatimisessa on noudatettu IAS 34                
Osavuosikatsaukset -standardia.                                                 

Osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet ja laskentamenetelmät ovat olennaisilta  
osiltaan samat kuin konsernitilinpäätöksessä vuodelta 2006. Tilinpäätös on      
luettavissa Sammon internet -sivuilla osoitteessa                               
www.sampo.com/sijoittajasuhteet.                                                

--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMA SEGMENTEITTÄIN |        |         |         |        |         |
|         1.1. - 31.3.2007     |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj.e                       | Vahink | Henkiva | Omistus | Elim.  | Konsern |
|                              | ovakuu | kuutus  | yhteisö |        | i       |
|                              | tus    |         |         |        |         |

| Vakuutusmaksutulo            |  1 384 |     168 |       - |      - |   1 552 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan            |    119 |     180 |      26 |     -3 |     322 |
| nettotuotot                  |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot   |      7 |       0 |       1 |     -3 |       5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvaukset                   |   -650 |    -205 |       - |      - |    -855 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja                 |   -456 |     -21 |       - |      - |    -477 |
| sijoitussopimusvelkojen      |        |         |         |        |         |
| muutos                       |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut              |   -114 |      -6 |      -6 |      - |    -126 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut    |   -114 |     -13 |     -10 |      4 |    -132 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                |     -7 |      -3 |     -11 |      2 |     -19 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten      |      0 |       0 |       0 |      - |       1 |
| voitoista/tappioista         |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja          |    169 |     100 |       1 |      0 |     270 |
| jatkuvista toiminnoista      |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                        |        |         |         |        |     -68 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto jatkuvista            |        |         |         |        |     202 |
| toiminnoista                 |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto lopetetuista          |        |         |         |        |   2 853 |
| toiminnoista                 |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto                |        |         |         |        |   3 055 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| josta                        |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Emoyhtiön omistajien osuus |        |         |         |        |   3 054 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vähemmistöosuus            |        |         |         |        |       0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMA SEGMENTEITTÄIN |        |         |         |        |         |
|         1.1. - 31.3.2006     |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj.e                       | Vahink | Henkiva | Omistus |  Elim. | Konsern |
|                              | ovakuu |  kuutus | yhteisö |        |       i |
|                              |    tus |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo            |  1 376 |     174 |       - |      - |   1 549 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan            |     92 |     249 |      12 |      3 |     355 |
| nettotuotot                  |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot   |      5 |       0 |      16 |    -15 |       6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvaukset                   |   -648 |    -143 |       - |      - |    -791 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja                 |   -456 |    -135 |       - |      - |    -590 |
| sijoitussopimusvelkojen      |        |         |         |        |         |
| muutos                       |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut              |   -103 |      -6 |     -10 |      1 |    -118 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut    |   -124 |      -9 |     -18 |      9 |    -143 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                |     -9 |      -3 |     -18 |      2 |     -28 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten      |      0 |       1 |       0 |      - |       1 |
| voitoista/tappioista         |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja          |    133 |     128 |     -19 |      0 |     242 |
| jatkuvista toiminnoista      |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                        |        |         |         |        |     -60 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto jatkuvista            |        |         |         |        |     182 |
| toiminnoista                 |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto lopetetuista          |        |         |         |        |      70 |
| toiminnoista                 |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lopetettuihin toimintoihin   |        |         |         |        |       6 |
| kohdistuvat segmenttien      |        |         |         |        |         |
| väliset eliminoinnit         |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto                |        |         |         |        |     258 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| josta                        |        |         |         |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Emoyhtiön omistajien osuus |        |         |         |        |     248 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vähemmistöosuus            |        |         |         |        |       9 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| TASE SEGMENTEITTÄIN       |        |         |         |         |           |
| 31.3.2007                 |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj.e                    | Vahink |   Henki | Omistus |   Elim. |  Konserni |
|                           |      o | vakuutu | yhteisö |         |           |
|                           | vakuut |       s |         |         |           |
|                           |     us |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                     |        |         |         |         |           |

| Aineelliset               |     28 |       5 |       5 |       - |        38 |
| käyttöomaisuushyödykkeet  |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöt       |     41 |     110 |      32 |       - |       182 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet    |    576 |     159 |       0 |       - |       736 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset               |      4 |       1 |       3 |       - |         8 |
| osakkuusyrityksissä       |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvarat             | 10 245 |   5 742 |   7 438 |  -2 506 |    20 919 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten      |      - |   1 867 |       - |       - |     1 867 |
| sopimusten katteena       |        |         |         |         |           |
| olevat sijoitukset        |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset            |    101 |       1 |      20 |       1 |       124 |
| verosaamiset              |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                  |    606 |       4 |       - |       - |       611 |
| jälleenvakuutussopimuksis |        |         |         |         |           |
| ta                        |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat                |  1 512 |      90 |      79 |     -27 |     1 653 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat            |    342 |     129 |     118 |       - |       589 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä            | 13 455 |   8 108 |   7 694 |  -2 532 |    26 726 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                     |        |         |         |         |           |

| Velat vakuutus- ja        |  8 816 |   4 639 |       - |       - |    13 455 |
| sijoitussopimuksista      |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                     |      - |   1 864 |       - |       - |     1 864 |
| sijoitussidonnaisista     |        |         |         |         |           |
| vakuutus- ja              |        |         |         |         |           |
| sijoitussopimuksista      |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvelat             |    579 |     107 |     814 |    -131 |     1 369 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat  |    420 |     210 |      19 |       - |       649 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                 |     37 |       0 |       - |       - |        37 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet          |    108 |       - |       - |       - |       108 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat                |    860 |      95 |     107 |     -27 |     1 033 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä            | 10 820 |   6 915 |     939 |    -158 |    18 515 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                |        |         |         |         |           |

| Osakepääoma               |        |         |         |         |        98 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastot                  |        |         |         |         |     2 062 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat     |        |         |         |         |     6 051 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien      |        |         |         |         |     8 211 |
| osuus                     |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus           |        |         |         |         |         0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä       |        |         |         |         |     8 211 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat       |        |         |         |         |    26 726 |
| yhteensä                  |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TASE SEGMENTEITTÄIN       |        |         |         |         |           |
| 31.12.2006                |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                   | Vahink | Henkiva | Omistus |   Elim. |  Konserni |
|                           | ovakuu |  kuutus | yhteisö |         |           |
|                           |    tus |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                     |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset               |     28 |       5 |      18 |       - |        51 |
| käyttöomaisuushyödykkeet  |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöt       |     41 |     110 |      19 |       - |       170 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet    |    599 |     159 |      23 |       - |       782 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset               |      4 |       1 |       0 |       - |         5 |
| osakkuusyrityksissä       |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvarat             |  9 821 |   5 657 |   4 043 |  -3 598 |    15 921 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten      |      - |   1 753 |       - |       - |     1 753 |
| sopimusten katteena       |        |         |         |         |           |
| olevat sijoitukset        |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset            |    113 |      13 |      22 |       1 |       149 |
| verosaamiset              |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                  |    521 |       4 |       0 |       - |       525 |
| jälleenvakuutussopimuksis |        |         |         |         |           |
| ta                        |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat                |  1 475 |     121 |      78 |     -36 |     1 638 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat            |    230 |      58 |     336 |    -582 |        41 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävänä olevat          |      - |       - |       - |       - |    26 585 |
| omaisuuserät              |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä            | 12 831 |   7 882 |   4 538 |  -4 216 |    47 620 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                     |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat vakuutus- ja        |  8 247 |   4 695 |       - |       - |    12 942 |
| sijoitussopimuksista      |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                     |      - |   1 752 |       - |       - |     1 752 |
| sijoitussidonnaisista     |        |         |         |         |           |
| vakuutus- ja              |        |         |         |         |           |
| sijoitussopimuksista      |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvelat             |    499 |     112 |     930 |    -146 |     1 395 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat  |    407 |     189 |      11 |       - |       607 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                 |     42 |       - |       - |       - |        42 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet          |    109 |       - |       - |       - |       109 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat                |    961 |      39 |      98 |     -32 |     1 065 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävänä oleviin         |      - |       - |       - |       - |    24 520 |
| omaisuuseriin liittyvät   |        |         |         |         |           |
| velat                     |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä            | 10 264 |   6 787 |   1 039 |    -179 |    42 431 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma               |        |         |         |         |        95 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastot                  |        |         |         |         |     2 012 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat     |        |         |         |         |     3 061 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien      |        |         |         |         |     5 168 |
| osuus                     |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus           |        |         |         |         |        21 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä       |        |         |         |         |     5 189 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat       |        |         |         |         |    47 620 |
| yhteensä                  |        |         |         |         |           |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| MUUT LIITETIEDOT                              |              |               |

| 1 VAKUUTUSMAKSUT                              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |     1-3/2007 |      1-3/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimuksista                          |              |               |

| Vakuutusmaksutulo, ensivakuutus               |        1 478 |         1 466 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo, jälleenvakuutus            |           44 |            38 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo yhteensä, brutto            |        1 522 |         1 504 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |         -138 |          -128 |
| vakuutusmaksutulosta                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo yhteensä, netto             |        1 384 |         1 376 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutuksen vakuutusmaksuvastuun       |         -530 |          -528 |
| muutos                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |           75 |            73 |
| vakuutusmaksuvastuun muutoksesta              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminnan vakuutusmaksutuotot  |          928 |           920 |
| yhteensä, netto                               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimuksista                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo sopimuksista, jotka         |           54 |            48 |
| oikeuttavat harkinnanvaraiseen osuuteen       |              |               |
| ylijäämästä                                   |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo sijoitussidonnaisista       |          109 |           102 |
| vakuutussopimuksista                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo muista sopimuksista         |            2 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          165 |           151 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuutussopimukset                     |            0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussopimuksista                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksutulo sopimuksista, jotka oikeuttavat     |            0 |             2 |
| harkinnanvaraiseen osuuteen ylijäämästä       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksutulo sijoitussidonnaisista sopimuksista  |            7 |            25 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |            8 |            27 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |           -4 |            -4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo yhteensä                    |          168 |           174 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kerta- ja jatkuvat vakuutusmaksut             |              |               |
| ensivakuutuksesta                             |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jatkuvat vakuutusmaksut, vakuutussopimukset   |           98 |            69 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertamaksut, vakuutussopimukset               |           67 |            82 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertamaksut, sijoitussopimukset               |            8 |            27 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          172 |           178 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |        1 552 |         1 549 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 2 SIJOITUSTOIMINNAN NETTOTUOTOT               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |     1-3/2007 |      1-3/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvaroista                              |              |               |

| Johdannaissopimuksista                        |            0 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |              |               |
| kirjattavaksi määritetyistä rahoitusvaroista  |              |               |

|     Saamistodistukset                         |           67 |           -18 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet                                  |           63 |           115 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          130 |            97 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainoista ja muista saamisista                |            6 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä rahoitusvaroista                     |          137 |           106 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuotot muista varoista                        |           -1 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkkiokulut                                  |           -2 |            -3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kulut muista kuin rahoitusveloista            |            0 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Diskonttauksen purkuvaikutus                  |          -14 |           -13 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminnan sijoitustoiminnan    |          119 |            92 |
| nettotuotot yhteensä                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |     1-3/2007 |      1-3/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvaroista                              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimuksista                        |            2 |             6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |              |               |
| kirjattavaksi määritetyistä rahoitusvaroista  |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |            1 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |            0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |            1 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten sopimusten katteena      |              |               |
| olevista sijoituksista                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |           -2 |             - |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |           34 |            73 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           33 |            73 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Eräpäivään asti pidettävistä sijoituksista    |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |            0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainoista ja muista saamisista                |            2 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevista rahoitusvaroista          |              |               |

|     Saamistodistukset                         |           30 |            24 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |          109 |           140 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          139 |           164 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä rahoitusvaroista                     |          174 |           241 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muista varoista                               |            1 |             2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkkiotuotot, netto                          |            3 |             2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminnan sijoitustoiminnan      |          180 |           249 |
| nettotuotot yhteensä                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |     1-3/2007 |      1-3/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvaroista                              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimuksista                        |            1 |             2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainoista ja muista saamisista                |           -3 |             3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevista rahoitusvaroista          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |           25 |             2 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |            4 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           28 |             3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muista varoista                               |            0 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisön sijoitustoiminnan nettotuotot |           26 |            12 |
| yhteensä                                      |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien väliset eliminoinnit              |           -2 |             3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |          322 |           355 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 3  KORVAUKSET                                 |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |     1-3/2007 |      1-3/2006 |

| Maksetut korvaukset                           |         -590 |          -597 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |           27 |            38 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korvaukset, netto                    |         -564 |          -559 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuun muutos                         |          -99 |           -77 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |           12 |           -13 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut, netto                           |         -650 |          -648 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |     1-3/2007 |      1-3/2006 |

| Maksetut korvaukset                           |         -175 |          -112 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |            4 |             3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korvaukset, netto                    |         -171 |          -109 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuun muutos                         |          -35 |           -34 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |            0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut, netto                           |         -205 |          -143 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |         -855 |          -791 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 4 HENKILÖSTÖKULUT                             |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |     1-3/2007 |      1-3/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkat ja palkkiot                            |          -79 |           -68 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset      |            0 |             - |
| maksut                                        |              |               |

| Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset  |           -2 |            -9 |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkekulut                                    |          -17 |           -13 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut henkilösivukulut                         |          -16 |           -13 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminnan henkilöstökulut      |         -114 |          -103 |
| yhteensä                                      |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |     1-3/2007 |      1-3/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkat ja palkkiot                            |           -4 |            -4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset      |            0 |             - |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset  |            0 |            -1 |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkekulut                                    |           -1 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut henkilösivukulut                         |           -1 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminnan henkilöstökulut        |           -6 |            -6 |
| yhteensä                                      |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |     1-3/2007 |      1-3/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkat ja palkkiot                            |           -2 |            -6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset      |            0 |             - |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset  |           -3 |            -2 |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkekulut                                    |            0 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut henkilösivukulut                         |            0 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muun toiminnan henkilöstökulut yhteensä       |           -6 |           -10 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien väliset eliminoinnit              |            - |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |         -126 |          -118 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 5 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET                          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                           |     3/2007 |     12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo                                         |        536 |         557 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Asiakassuhteet                                    |         27 |          29 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet                       |         13 |          13 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |        576 |         599 |

| Henkivakuutustoiminta                             |     3/2007 |     12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo                                         |        153 |         153 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet                       |          6 |           6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |        159 |         159 |

| Omistusyhteisö                                    |     3/2007 |     12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet                       |          0 |          23 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                                 |        736 |         782 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 6 RAHOITUSVARAT                                   |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                                   |     3/2007 |     12/2006 |

| Johdannaissopimukset (liite nro 7)                |        228 |          87 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi  |            |             |
| määritetyt rahoitusvarat                          |            |             |

|    Saamistodistukset                              |      8 919 |       8 690 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                            |      1 097 |       1 041 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |     10 015 |       9 732 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat ja muut saamiset                           |            |             |

|    Jälleenvakuutustalletesaamiset                 |          2 |           2 |

| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä                  |     10 245 |       9 821 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                             |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                                   |     3/2007 |     12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7)                |         13 |          16 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi  |            |             |
| määritetyt rahoitusvarat                          |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamistodistukset                              |         70 |          70 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                            |          4 |           5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |         74 |          75 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset            |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamistodistukset                              |         10 |          10 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat ja muut saamiset                           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Talletukset                                    |          2 |           4 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Jälleenvakuutustalletesaamiset                 |          2 |           2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |          4 |           6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat rahoitusvarat                   |            |             |

|    Saamistodistukset                              |      3 663 |       3 440 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                            |      1 979 |       2 110 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |      5 642 |       5 550 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                    |      5 742 |       5 657 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                    |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                                   |     3/2007 |     12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat ja muut saamiset                           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Talletukset                                    |          0 |         291 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat rahoitusvarat                   |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamistodistukset                              |       4166 |         140 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                            |        902 |         454 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |       5068 |         595 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset tytäryhtiöissä                        |      2 370 |       3 157 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö yhteensä                           |      7 438 |       4 043 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien väliset eliminoinnit                  |     -2 506 |      -3 598 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                                 |     20 919 |      15 921 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 7 JOHDANNAISSOPIMUKSET   |       |       |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta  |       | 3/200 |        |        | 12/200 |        |
|                          |       |     7 |        |        |      6 |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          |       | Käypä |  Käypä |        |  Käypä |  Käypä |
|                          |       |  arvo |   arvo |        |   arvo |   arvo |

|                          | Kohde | Varat |  Velat | Kohde- |  Varat |  Velat |
|                          | -et.  |       |        |  et.   |        |        |
|                          | nimel |       |        | nimell |        |        |
|                          | l.arv |       |        |  .arvo |        |        |
|                          |     o |       |        |        |        |        |

| Kaupankäyntijohdannaiset |       |       |        |        |        |        |

| Korkojohdannaiset        | 8 143 |     4 |      3 |  1 668 |      4 |      2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannaiset     | 6 314 |   213 |    134 |  4 548 |     73 |     55 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakejohdannaiset        |    67 |    11 |      0 |     15 |     10 |      0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset     |    14 |   228 |    138 |  6 232 |     87 |     57 |
| yhteensä                 |   524 |       |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta    |       | 3/200 |        |        | 12/200 |        |
|                          |       |     7 |        |        |      6 |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          |       | Käypä |  Käypä |        |  Käypä |  Käypä |
|                          |       |  arvo |   arvo |        |   arvo |   arvo |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          | Kohde | Varat |  Velat | Kohde- |  Varat |  Velat |
|                          | -et.  |       |        |  et.   |        |        |
|                          | nimel |       |        | nimell |        |        |
|                          | l.arv |       |        |  .arvo |        |        |
|                          |     o |       |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaupankäyntijohdannaiset |       |       |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkojohdannaiset        |   916 |     3 |      2 |    754 |      8 |      9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannaiset     |   913 |     8 |      3 |    676 |      7 |      3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakejohdannaiset        |     0 |     0 |      0 |      0 |      0 |      0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hyödykejohdannaiset      |    67 |     2 |      2 |     76 |      1 |      1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset     | 1 896 |    13 |      7 |  1 506 |     16 |     12 |
| yhteensä                 |       |       |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö           |       | 3/200 |        |        | 12/200 |        |
|                          |       |     7 |        |        |      6 |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          |       | Käypä |  Käypä |        |  Käypä |  Käypä |
|                          |       |  arvo |   arvo |        |   arvo |   arvo |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          | Kohde | Varat |  Velat | Kohde- |  Varat |  Velat |
|                          | -et.n |       |        | et.nim |        |        |
|                          | imell |       |        | ell.ar |        |        |
|                          | .arvo |       |        |     vo |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suojaavat johdannaiset   |       |       |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypää arvoa suojaavat   |   600 |     - |     11 |    628 |      - |     12 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset     |   600 |     - |     11 |    628 |      - |     12 |
| yhteensä                 |       |       |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 8 SIJOITUSSIDONNAISTEN SOPIMUSTEN KATTEENA OLEVAT |            |             |
| SIJOITUKSET                                       |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                             |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                                   |     3/2007 |     12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat    |            |             |
| rahoitusvarat                                     |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamistodistukset                                 |         59 |          58 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeet ja osuudet                               |      1 808 |       1 695 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat    |      1 867 |       1 753 |
| rahoitusvarat yhteensä                            |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                                              |          0 |           0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminnan sijoitussidonnaisten       |      1 867 |       1 753 |
| sopimusten katteena olevat sijoitukset yhteensä   |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 9 VELAT VAKUUTUS- JA SIJOITUSSOPIMUKSISTA         |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                           |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                                   |     3/2007 |     12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimukset                                |            |             |

| Vakuutusmaksuvastuu                               |      2 167 |       1 640 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                                     |      6 648 |       6 606 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminnan velat                    |      8 816 |       8 247 |
| vakuutussopimuksista yhteensä                     |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                         |            |             |

| Vakuutusmaksuvastuu                               |        130 |          56 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                                     |        476 |         465 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |        606 |         521 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                             |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                                   |     3/2007 |     12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimukset                                |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka sopimuksista, jotka oikeuttavat             |            |             |
| harkinnanvaraiseen voitonjakoon                   |            |             |

|    Vakuutusmaksuvastuu                            |      2 912 |       2 979 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Korvausvastuu                                  |      1 600 |       1 565 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |      4 512 |       4 544 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka muista vakuutussopimuksista                 |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Vakuutusmaksuvastuu                            |          5 |           6 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Korvausvastuu                                  |          0 |           0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |          6 |           6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |      4 518 |       4 550 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuutussopimukset                         |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Vakuutusmaksuvastuu                            |          4 |           4 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Korvausvastuu                                  |          2 |           3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |          6 |           7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimukset yhteensä                       |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksuvastuu                               |      2 922 |       2 989 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                                     |      1 602 |       1 568 |

|                                                   |      4 524 |       4 557 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussopimukset                                |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka sopimuksista, jotka oikeuttavat             |            |             |
| harkinnanvaraiseen voitonjakoon                   |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Vakuutusmaksuvastuu                            |        115 |         138 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussopimukset yhteensä                       |        115 |         138 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka vakuutus- ja sijoitussopimuksista yhteensä  |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksuvastuu                               |      3 036 |       3 127 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                                     |      1 602 |       1 568 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminnan velka vakuutus- ja         |      4 639 |       4 695 |
| sijoitussopimuksista yhteensä                     |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                         |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksuvastuu                               |          1 |           0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                                     |          4 |           4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                          |          4 |           4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussopimuksissa ei ole korvausvastuuta.      |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------

Vastuuvelan riittävyyslaskelmasta ei aiheudu lisävaateita.						                
Sijoitussopimuksiin, jotka oikeuttavat harkinnanvaraiseen voitonjakoon tai      
joihin sisältyy oikeus vaihtaa sopimukseen, johon sisältyy yllä mainittu piirre,
on sovellettu IFRS 4 Vakuutussopimukset standardin sallimaa helpotusta.         
Tällaiset sijoitussopimukset on arvostettu vakuutussopimusten tavoin.			        
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                  |  13 455 |  12 942 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 10 VELAT SIJOITUSSIDONNAISISTA     |         |         |          |          |
| VAKUUTUS- JA SIJOITUSSOPIMUKSISTA  |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta              |  3/2007 | 12/2006 |          |          |

| Sijoitussidonnaiset                |   1 801 |   1 690 |          |          |
| vakuutussopimukset                 |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaiset                |      62 |      62 |          |          |
| sijoitussopimukset                 |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                           |   1 864 |   1 752 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 11 RAHOITUSVELAT                   |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta            |  3/2007 | 12/2006 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7) |     138 |      57 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joilla on huonompi          |         |         |          |          |
| etuoikeus                          |         |         |          |          |

| Pääomalainat                       |     441 |     441 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminnan           |     579 |     499 |          |          |
| rahoitusvelat yhteensä             |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta              |  3/2007 | 12/2006 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7) |       7 |      12 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joilla on huonompi          |         |         |          |          |
| etuoikeus                          |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pääomalainat                       |     100 |     100 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminnan             |     107 |     112 |          |          |
| rahoitusvelat yhteensä             |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                     |  3/2007 | 12/2006 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7) |      11 |      12 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Yleiseen liikkeeseen lasketut      |         |         |          |          |
| velkakirjat                        |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yritystodistukset                  |      18 |      50 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Joukkovelkakirjalainat             |     191 |     191 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                           |     209 |     241 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joilla on huonompi          |         |         |          |          |
| etuoikeus                          |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Debentuurit                        |     587 |     586 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                               |         |         |          |          |

| TEL-laina                          |       - |      85 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut lainat                        |       6 |       6 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisön rahoitusvelat      |     814 |     930 |          |          |
| yhteensä                           |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien väliset eliminoinnit   |    -131 |    -146 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                  |   1 369 |   1 395 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 12 EHDOLLISET VELAT JA SITOUMUKSET |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta            |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                    |  3/2007 | 12/2006 |          |          |

| Taseen ulkopuoliset sitoumukset    |         |         |          |          |

| Takaukset                          |      44 |      48 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut peruuttamattomat sitoumukset  |      18 |      19 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                           |      62 |      67 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                               |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutuksenottajien etuoikeuden    |     324 |     326 |          |          |
| piirissä olevat varat              |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudeksi annettu omaisuus ja     |         |         |          |          |
| vakuudelliset velat ja sitoumukset |         |         |          |          |

|                                    |  3/2007 |  3/2007 |  12/2006 |  12/2006 |

| Vakuudeksi annettu omaisuus        | Annettu | Velat/s |  Annettu | Velat/si |
|                                    |  vakuus | itoumuk |   vakuus | toumukse |
|                                    |         |     set |          |        t |

| Käteiset varat                     |      20 |       9 |       18 |        9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset                        |         |         |          |          |

| - Sijoitusarvopaperit              |     281 |     113 |      250 |      114 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                           |     301 |     122 |      268 |      123 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ei-purettavissa olevat             |  3/2007 | 12/2006 |          |          |
| vuokrasopimukset                   |         |         |          |          |

| Ei-purettavissa olevien muiden     |         |         |          |          |
| vuokrasopimusten perusteella       |         |         |          |          |
| maksettavat vähimmäisvuokrat       |         |         |          |          |

| yhden vuoden kuluessa              |      34 |      33 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli yhden vuoden ja enintään       |      97 |      92 |          |          |
| viiden vuoden kuluttua             |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli viiden vuoden kuluttua         |      87 |      75 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                           |     218 |     201 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta              |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                    |  3/2007 | 12/2006 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen ulkopuoliset sitoumukset    |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastositoumukset                 |     215 |     216 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudeksi annettu omaisuus ja     |         |         |          |          |
| vakuudelliset velat ja sitoumukset |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                    |  3/2007 |  3/2007 |  12/2006 |  12/2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudeksi annettu omaisuus        | Annettu | Velat/s |  Annettu | Velat/si |
|                                    |  vakuus | itoumuk |   vakuus | toumukse |
|                                    |         |     set |          |        t |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset                        |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Sijoitusarvopaperit              |       2 |       1 |        2 |        1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                                    |  3/2007 | 12/2006 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut sitoumukset                   |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| IT-hankinnat                       |       1 |       1 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ei-purettavissa olevat             |  3/2007 | 12/2006 |          |          |
| vuokrasopimukset                   |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ei-purettavissa olevien muiden     |         |         |          |          |
| vuokrasopimusten perusteella       |         |         |          |          |
| maksettavat vähimmäisvuokrat       |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| yhden vuoden kuluessa              |       2 |       2 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli yhden vuoden ja enintään       |       6 |       6 |          |          |
| viiden vuoden kuluttua             |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli viiden vuoden kuluttua         |       5 |       5 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                           |      13 |      13 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 13 VAHINKOVAKUUTUKSEN              |         |         |          |          |
| TULOSANALYYSI                      |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                    | 1-3/200 | 1-3/200 |          |          |
|                                    |       7 |       6 |          |          |

| Vakuutusmaksutuotot                |     928 |     920 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut                       |    -713 |    -706 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekulut                         |    -158 |    -161 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vakuutustekniset tuotot       |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| ja kulut (+yhteistakuuerän muutos) |       2 |      -1 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutustoimintaan kohdistettu     |      45 |      41 |          |          |
| sijoitustoiminnan nettotuotto      |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutustekninen kate              |     105 |      93 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotto      |     126 |      96 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan                  |     -59 |     -55 |          |          |
| nettotuotto-osuuden siirto         |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut tuotot ja kulut               |      -2 |      -2 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                        |     169 |     133 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 14 SAMPO OYJ:N TULOSLASKELMA JA    |         |         |          |          |
| TASE (FAS)                         |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMA                      |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                    | 1-3/200 | 1-3/200 |          |          |
|                                    |       7 |       6 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot         |       2 |       5 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                    |      -6 |      -5 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset        |      -1 |      -2 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut          |     -10 |     -10 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                        |     -15 |     -12 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja kulut            |   3 456 |     622 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen tilinpäätössiirtoja   |   3 441 |     610 |          |          |
| ja veroja                          |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilinpäätössiirrot                 |       - |       - |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot                          |      -1 |       7 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto                  |   3 440 |     617 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TASE                               |  3/2007 | 12/2006 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTAAVAA                          |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pysyvät vastaavat                  |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet             |       0 |      23 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet             |       5 |       5 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset                        |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuudet saman konsernin            |   2 370 |   3 157 |          |          |
| yrityksissä                        |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Muut osakkeet ja osuudet        |     903 |     456 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Muut saamiset ja sijoitukset    |   4 193 |     158 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                           |     298 |      94 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahat ja pankkisaamiset            |     118 |     623 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTAAVAA YHTEENSÄ                 |   7 888 |   4 516 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTATTAVAA                        |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                         |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                        |      98 |      95 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto                   |   1 160 |   1 157 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vararahasto                        |     366 |     366 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon rahasto               |      41 |      20 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut rahastot                      |     273 |     273 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Edellisten tilikausien voitto /    |   1 579 |     261 |          |          |
| tappio                             |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lunastetut omat osakkeet           |       - |     -73 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto                  |   3 440 |   1 391 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä                |   6 957 |   3 490 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilinpäätössiirtojen kertymä       |       - |       - |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vieras pääoma                      |         |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikainen                      |     587 |     671 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikainen                      |     344 |     355 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vieras pääoma yhteensä             |     931 |   1 026 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTATTAVAA YHTEENSÄ               |   7 888 |   4 516 |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------

Attachments

1q2007fin.pdf