1.1 - 31.12.2007

Konsernin liikevaihto kasvoi 26,1 % edellisestä vuodesta ollen 288,6 milj. euroa
(228,9 milj. euroa). Liikevoitto oli 28,2 milj. euroa (24,2 milj. euroa) ja     
voitto ennen veroja 25,6 milj. euroa (22,8 milj. euroa). Laimennettu            
osakekohtainen tulos oli 0,98 euroa (0,87 euroa). Osinkoehdotus on 0,45         
euroa/osake.                                                                    

TOIMITUSJOHTAJA MIKA KARI:                                                      

”Asiakastoimialojen kysyntä jatkui vahvana vuoden loppuun asti ja saavutimme    
merkittävää kasvua molemmilla liiketoiminta-alueillamme.                        

Johdinsarjatuotannon kapasiteettia laajennettiin Pihkovassa Venäjällä ja        
Kiinassa. Pohjois-Amerikan liiketoimintojen haltuunotto vaati oletettua enemmän 
toimenpiteitä, mikä rasitti johdinsarjaliiketoiminnan kannattavuutta.           
Haltuunottotyö saatetaan päätökseen kuluvan vuoden aikana.                      

Elektroniikkatoiminnassa sopimussuunnittelun osuutta pystyttiin kasvattamaan ja 
suunnitteluresursseja lisättiin vuoden aikana. Elektroniikkavalmistuksen        
laajentaminen Kiinan yksikköön sujui suunnitellusti.                            

Maailmantalouden kasvanut epävarmuus ei ole heijastunut pääasiakkaidemme        
ennusteisiin vuodelle 2008. Asiakasennusteiden perusteella odotamme liikevaihdon
kasvavan ja saavuttavamme hyvän operatiivisen tuloksen. Kilpailutilanne säilyy  
kireänä asiakastoimialojen ja kilpailijakentän konsolidoitumisen edetessä.      
Tulemme lisäämään panostusta kehittyville markkina-alueille. Tällä uskomme      
saavuttavamme merkittävää kasvua tulevaisuudessa.”                              

TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA TOIMITUKSET                                                

Konsernin johdinsarjatoimitukset lisääntyivät hyötyajoneuvomarkkinoiden kasvun  
myötä huomattavasti Euroopassa ja Etelä-Amerikassa edelliseen vuoteen           
verrattuna. Johdinsarjojen toimitukset muihin ajoneuvoihin kehittyivät          
suotuisasti. Pohjois-Amerikassa toimitusmäärät olivat hieman ennakoitua         
pienemmät. Johdinsarjojen ja kaapelistojen myynti telekommunikaatioalalle ja    
automaatioteollisuuteen säilyi edellisen vuoden tasolla, mutta myynti painottui 
selkeästi loppuvuoteen ollen viimeisellä kvartaalilla huomattavasti edellistä   
vuotta suurempi.                                                                

Elektroniikan sopimussuunnittelun ja ‑valmistuksen kasvu ylitti aiemmat         
odotukset. Tietoliikenneasiakkaiden investoinnit kasvattivat                    
suunnittelutoimitusten määrää ja myös teollisuuselektroniikan kysyntä jatkui    
vahvana. Kilpailuaseman parantamiseksi lisäsimme tuotekehityksen ja suunnittelun
resursseja, kehitimme tuotantotekniikkaa ja kasvatimme tuotantokapasiteettia.   
Sopimussuunnittelun osuus elektroniikkaliiketoiminnasta kasvoi. Vahvan          
tuotekehitysosaamisemme ansiosta pystyimme tarjoamaan entistä kattavamman       
suunnittelupalvelukokonaisuuden kustannustehokkaiden materiaali- ja             
valmistuspalveluiden lisäksi.                                                   

Käynnistimme kasvustrategiamme mukaisesti elektroniikkatuotannon Kiinassa       
Suzhoussa. Kiinan tehtaan rooli volyymituotteita valmistavana yksikkönä on      
tulevaisuudessa suuri, sillä nykyisten asiakkaiden palvelemisen lisäksi haemme  
Aasian markkinoilta uusia asiakkuuksia. Aloitimme materiaalien ja komponenttien 
globaalin hankintatoiminnan Aasiassa, minkä odotamme parantavan kilpailukykyämme
jatkossa.                                                                       

LIIKEVAIHTO JA TULOS                                                            

Loka-joulukuu 2007                                                              

Konsernin loka-joulukuun liikevaihto oli 78,1 milj. euroa (65,6 milj. euroa) eli
19,0 % enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Konsernin liikevoitto   
oli 6,8 milj. euroa (3,9 milj. euroa), joka on 8,7 % (6,0 %) liikevaihdosta.    
Poistojen yhteismäärä oli 2,0 milj. euroa (1,8 milj. euroa). Rahoituserät olivat
-1,2 milj. euroa (-0,9 milj. euroa). Voitto ennen veroja oli 5,6 milj. euroa    
(3,0 milj. euroa). Katsauskauden voitto oli 3,3 milj. euroa (2,1 milj. euroa).  
Laimennettu tulos/osake oli 0,19 euroa (0,11 euroa).                            

Johdinsarjaliiketoiminnan liikevaihto oli katsauskaudella 62,0 milj. euroa (53,6
milj. euroa) eli 15,5 % enemmän kuin vertailukaudella. Sen osuus koko konsernin 
liikevaihdosta oli 79,4 % (81,8 %). Liikevoitto oli 4,6 milj. euroa (2,8 milj.  
euroa), joka on 7,4 % (5,2 %) segmentin liikevaihdosta.                         

Elektroniikkaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 34,9 % ja oli 16,1 milj. euroa   
(11,9 milj. euroa). Sen osuus oli 20,6 % (18,2 %) konsernin liikevaihdosta.     
Liikevoitto oli 2,2 milj. euroa (1,1 milj. euroa), joka on 13,6 % (9,3 %)       
segmentin liikevaihdosta.                                                       

Tammi-joulukuu 2007                                                             

Konsernin katsauskauden liikevaihto oli 288,6 milj. euroa (228,9 milj. euroa)   
kasvaen 26,1 % edellisestä vuodesta. Konsernin liikevoitto oli 28,2 milj. euroa 
(24,2 milj. euroa), joka on 9,8 % (10,6 %) liikevaihdosta. Poistojen yhteismäärä
oli 7,6 milj. euroa (6,3 milj. euroa). Rahoituserät olivat -2,5 milj. euroa     
(-1,5 milj. euroa). Voitto ennen veroja oli 25,6 milj. euroa (22,8 milj. euroa).
Katsauskauden voitto oli 17,6 milj. euroa (15,7 milj. euroa). Laimennettu       
tulos/osake oli 0,98 euroa (0,87 euroa).                                        

Johdinsarjaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi katsauskaudella 26,3 % ollen 230,0 
milj. euroa (182,0 milj. euroa). Sen osuus koko konsernin liikevaihdosta oli    
79,7 % (79,5 %). Johdinsarjaliiketoiminnan liikevoitto oli 18,7 milj. euroa     
(17,9 milj. euroa), joka on 8,2 % (9,8 %) segmentin liikevaihdosta.             

Elektroniikkaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 25,0 % ollen 58,6 milj. euroa    
(46,9 milj. euroa), joka oli 20,3 % (20,5 %) konsernin liikevaihdosta.          
Elektroniikkaliike­toiminnan liikevoitto oli 9,4 milj. euroa (6,4 milj. euroa), 
joka on 16,1 % (13,5 %) segmentin liikevaihdosta.                               

Konsernin liikevaihto kasvoi suotuisasti molemmilla liiketoiminta-alueilla ja   
kannattavuus säilyi hyvällä tasolla. Raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat      
pysyivät korkealla tasolla. Suojasimme johdannaisinstrumenteilla osan           
tulevaisuuden kuparikäytöstämme. Pohjois-Amerikan toimintojen tuloskehitys jäi  
odotuksista. Elektroniikkaliiketoiminnan uusi tuotantoyksikkö Kiinassa saatiin  
valmiiksi aikataulun mukaisesti ja ensimmäiset tuotteet valmistettiin           
joulukuussa. Venäjällä kasvatettiin Pihkovan tehtaan tuotantomääriä suunnitellun
mukaisesti ja tehtaan laajennusosa otetaan tuotantokäyttöön alkuvuoden aikana.  

TASE JA RAHOITUS                                                                

Konsernitaseen loppusumma 31.12.2007 oli 175,9 milj. euroa (151,0 milj. euroa). 
Korolliset velat olivat katsauskauden päättyessä 55,7 milj. euroa (45,0 milj.   
euroa). Konsernin omavaraisuusaste oli 47,2% (48,0 %). Nettovelat olivat 45,3   
milj. euroa (37,0 milj. euroa) ja nettovelkaantumisaste (gearing) 54,5 % (50,9  
%).                                                                             

Vaihto-omaisuuden määrä oli 47,0 milj. euroa (36,6 milj. euroa). Lyhytaikaiset  
saamiset olivat 70,2 milj. euroa (62,7 milj. euroa). Katsauskauden kassavirta   
investointien jälkeen oli 0,2 milj. euroa (-8,7 milj. euroa). Kassavarat olivat 
10,4 milj. euroa (8,1 milj. euroa). Rahoituksellisen joustavuuden               
varmistamiseksi PKC:lla on käytössään rahoitus- ja luottolimiittisopimuksia.    

INVESTOINNIT                                                                    

Katsauskaudella konsernin bruttoinvestoinnit olivat 10,8 milj. euroa (20,0 milj.
euroa), joka on 3,7 % (8,7 %) liikevaihdosta. Investoinnit olivat pääasiassa    
tuotannon koneita ja laitteita.                                                 

TUTKIMUS & KEHITYS                                                              

Tutkimus- ja kehityskulut olivat 5,5 milj. euroa (4,9 milj. euroa), joka on 1,9 
% (2,1 %) konsernin liikevaihdosta. Katsauskauden päättyessä tuotekehityksessä  
työskenteli 90 (80) henkilöä.                                                   

HENKILÖSTÖ                                                                      

Konsernin henkilöstön määrä oli katsauskaudella keskimäärin 4 971 (4 013).      
Katsauskauden lopussa konsernin henkilöstön määrä oli 5 311 (4 779), josta      
ulkomailla 4 576 (4 084) ja Suomessa 735 (695).                                 

LAATU JA YMPÄRISTÖ                                                              

Konsernin Euroopan johdinsarjaliiketoiminta on sertifioitu ISO/TS 16949 sekä ISO
9001 -standardien ja ISO 14001 standardin vaatimusten mukaisesti. Kiinan ja     
Pihkovan tehtaat on sertifioitu ISO 14001 standardin mukaisesti ja tullaan      
sertifioimaan ISO/TS 16949 sekä ISO 9001 standardin vaatimusten mukaisesti      
vuoden 2008 alkupuolella. Pohjois-Amerikan johdinsarjatoiminnot on myös         
sertifioitu ISO/TS 16949 mukaisesti ja tavoitteena on sertifioida               
ympäristöjärjestelmä ISO 14001 Meksikon tehtaalla keväällä 2008.                
Elektroniikkaliiketoiminta on sertifioitu standardien ISO 9001 ja ISO 14001     
mukaisesti Euroopassa. Myös Kiinan elektroniikkatehdas tullaan sertifioimaan    
keväällä 2008.                                                                  

Toiminnan laadun kehittäminen perustuu konsernin laatustrategiaan sekä siihen   
pohjautuviin globaaleihin toimintasuunnitelmiin. Ympäristöpolitiikkansa         
mukaisesti PKC on sitoutunut jatkuvasti vähentämään toiminnastaan aiheutuvia    
ympäristövaikutuksia. Elektroniikkaliiketoiminnassa ja materiaalien hankinnassa 
seurataan tiiviisti RoHS direktiivin vaatimuksia.                               

YHTIÖN HALLITUS JA JOHTO                                                        

PKC Group Oyj:n hallituksen jäseninä ovat toimineet Harri Suutari (pj.) Matti   
Eestilä, Jaakko Niemelä, Endel Palla, Olli Pohjanvirta (29.3.2007 alkaen), Matti
Ruotsala, Risto Suonio (29.3.2007 saakka), ja Jyrki Tähtinen.                   

Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut Mika Kari. Konsernin johtoryhmän           
muodostavat toimitusjohtaja Mika Kari, johdinsarjaliiketoiminnasta vastaava     
varatoimitusjohtaja Mika Rytky, elektroniikkaliiketoiminnasta vastaava          
varatoimitusjohtaja Jarmo Rajala sekä talousjohtaja Sami Klemola.               

TILINTARKASTAJAT                                                                

PKC Group Oyj:n tilintarkastajana on toiminut Ernst & Young Oy, KHT-yhteisö,    
vastuullisena tilintarkastajana KHT Rauno Sipilä.                               

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT                                                   

PKC Group Oyj:n osakevaihto Helsingin Pörssissä oli 1.1. - 31.12.2007 välisenä  
aikana 17 639 780 kpl (11 402 932 kpl), joka on 99,2 % (64,2 %) osakkeiden      
keskimääräisestä lukumäärästä. Vaihdon arvo oli 185,1 milj. euroa (154,7 milj.  
euroa). Katsauskauden alin noteeraus oli 8,55 euroa (10,02 euroa) ja ylin 12,40 
euroa (14,08 euroa). Katsauskauden viimeisen pörssipäivän päätöskurssi oli 8,70 
euroa (12,25 euroa) ja kauden keskikurssi 10,48 euroa (11,69 euroa). Osakekannan
markkina-arvo 31.12.2007 oli 154,7 milj. euroa (217,8 milj. euroa).             

Hallituksen jäsenten ja heidän lähipiirinsä ja määräysvaltayhteisöjensä         
omistamien osakkeiden osuus oli katsauskauden lopussa 2,9 % (3,5 %) koko        
osakekannasta. PKC Group Oyj:llä oli katsauskauden lopussa yhteensä 6 505 (5    
998) osakkeenomistajaa. Ulkomaalaisten omistamien ja hallintarekisteröityjen    
osakkeiden osuus 31.12.2007 oli 28,1 % (29,5 %) osakekannasta.                  

HALLITUKSEN VALTUUTUKSET                                                        

Hallituksella on varsinaisen yhtiökokouksen 29.3.2007 myöntämä valtuutus päättää
yhdestä tai useammasta osakeannista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 pykälän        
mukaisten erityisten oikeuksien antamisesta sekä kaikista niiden ehdoista.      
Valtuutuksen perusteella annettavien tai merkittävien osakkeiden yhteenlaskettu 
lukumäärä voi olla enintään 3 500 000 osaketta. Valtuutus sisältää oikeuden     
päättää suunnatusta osakeannista. Valtuutus on voimassa 5 vuotta yhtiökokouksen 
päätöksestä lukien. Hallituksen harkinnan mukaisesti valtuutusta voidaan käyttää
esimerkiksi yritysostojen rahoittamiseksi, yritysten välisen yhteistyön tai muun
vastaavan järjestelyn toteuttamiseksi tai yhtiön rahoitus- ja pääomarakenteen   
vahvistamiseksi.                                                                

Hallituksella ei ole valtuutusta omien osakkeiden hankkimiseksi eikä yhtiön     
hallussa ole omia osakkeita.                                                    

OPTIO-OHJELMAT                                                                  

Vuonna 2006 käynnistettiin optio-ohjelma, jonka mukaisten A, B ja C optioihin   
jakautuvien optio-oikeuksien määrä on yhteensä enintään 697 500 kappaletta.     
Tilinpäätöshetkellä avainhenkilöiden hallussa oli yhteensä 202 500 2006A ja     
221 000 2006B optio-oikeutta.                                                   

Optio-oikeuksilla tapahtuva osakkeiden merkintäaika ajoittuu vuosille 2009-2013.
Osakkeen merkintähinta optio-oikeuksilla on optioehdoissa määritelty PKC Group  
Oyj:n osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä             
osinko-oikaisuineen (2006A ja 2006B optioilla tällä hetkellä 11,09 euroa).      
Osakepääoma voi vuoden 2006 optio-oikeuksilla tehtävien osakemerkintöjen        
seurauksena nousta yhteensä enintään 697 500 uudella osakkeella ja 234 673,67   
eurolla. Optio-oikeuksiin 2006 liittyy osakeomistusohjelma. Avainhenkilöt       
velvoitetaan merkitsemään tai hankkimaan yhtiön osakkeita 20 prosentilla        
optio-oikeuksista saadusta bruttomääräisestä tulosta ja omistamaan nämä osakkeet
kahden vuoden ajan. Yhtiön toimitusjohtajan on omistettava nämä osakkeet niin   
kauan kuin hänen toimisuhteensa jatkuu.                                         

LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT                                            

PKC Groupin liiketoimintaan kohdistuu riskejä, joiden mahdollisia haitallisia   
vaikutuksia pyritään hallitsemaan ja rajoittamaan. Pääasiallisia riskejä ovat   
pääasiakkaiden tuotteiden kysynnän kehitys markkinoilla, asiakkaiden asettamat  
hintapaineet ja vaatimukset tiukemmista sopimusehdoista, raaka-aineiden ja      
komponenttien saatavuus ja maailmanmarkkinahintojen muutokset sekä              
tuotantokapasiteetin riittävyys kysynnän nopeasti kasvaessa.                    

Yhtiön riskienhallinnan periaatteet, tavoitteet, merkittävimmät riskialueet ja  
riskienhallinnan organisointi on kuvattu corporate governance -ohjeistuksen     
riskienhallintaosiossa, johon voi tutustua yhtiön internet-sivuilla osoitteessa 
www.pkcgroup.com.                                                               

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT                                                           

Maailmanmarkkinoiden kasvanut epävarmuus ei ole näkynyt asiakkaiden tilauksissa 
eikä ennusteissa. Asiakkaiden, kilpailijoiden ja toimittajien                   
konsolidoitumiskehityksen jatkuessa sekä kokonaiskysynnän mahdollisesti         
tasaantuessa kilpailutilanteen ennakoidaan kiristyvän edelleen.                 

Asiakasennusteiden mukaisesti odotamme toimitusten hyötyajoneuvoteollisuudelle  
kasvavan edellisestä vuodesta. Haemme liikevaihdon kasvua jatkossa myös         
kasvavilta Venäjän markkinoilta.                                                

Johdinsarjatoimitusten määrän muuhun ajoneuvoteollisuuteen sekä                 
tietoliikenneasiakkaille ja teollisuuteen odotetaan kasvavan kuluvana vuonna    
uusien tuoteperheiden käynnistymisen myötä.                                     

Kilpailu elektroniikan sopimussuunnittelu- ja valmistusmarkkinoilla tulee       
säilymään kireänä, mikä edellyttää kustannustehokkuutta ja kykyä vastata        
nopeasti asiakkaiden maailmanlaajuisiin tarpeisiin. Tarjoamalla asiakkaille     
tuotteen koko elinkaaren kattavia palveluja varmistamme luottamuksellisen ja    
tiiviin yhteistyön jatkumisen myös tulevaisuudessa. Odotamme                    
elektroniikkaliiketoiminnan jatkavan kasvuaan ja kannattavuuden säilyvän hyvällä
tasolla.                                                                        

Konsernin liikevaihdon odotetaan kasvavan viime vuodesta. Aleneva               
myyntihintakehitys tuo paineita operatiivisen tehokkuuden kehittämiselle. Tämän 
lisäksi ennakoimme raaka-aineiden korkeiden hintojen ja kapasiteetin            
kasvattamisesta aiheutuvien kulujen laskevan kannattavuutta, mutta odotamme     
operatiivisen kannattavuuden säilyvän edelleen hyvällä tasolla.                 

HALLITUKSEN ESITYS VOITONJAOKSI                                                 

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 57 671 404 euroa, josta tilikauden     
voitto on 14 213 049 euroa.                                                     

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että voitonjakokelpoiset varat              
käytetään seuraavasti:                                                          

- osinkona jaetaan 0,45 euroa/osake eli yhteensä 8 001 685 euroa               
- jätetään omaan pääomaan 49 669 719 euroa                              
yhteensä 	57 671 404 euroa.                                                    

Osingonjaon täsmäytyspäivä on 1.4.2008. Osingon maksupäivä on 8.4.2008.         

Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako hallituksen näkemyksen   
mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä.                                              

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA TULOSJULKISTUKSET 2008                               

PKC Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 27.3.2008 klo 16.00  
Kempeleen toimipisteessä, Vihikari 10. Vuosikertomus julkaistaan viikolla       
11/2008.                                                                        

Vuoden 2008 osavuosikatsaukset julkaistaan seuraavasti:                         

Osavuosikatsaus 1-3/2008  perjantaina 18.4.2008 klo 8.15                        
Osavuosikatsaus 1-6/2008  tiistaina 15.7.2008 klo 8.15                          
Osavuosikatsaus 1-9/2008  tiistaina 21.10.2008 klo 8.15.                        

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TULOSLASKELMA (1000     | 10-12/0 | 10-12/0 | 1-12/07   | 1-12/06  |
| EUR)                              |   7   3 |   6   3 |     12 kk |    12 kk |
|                                   |      kk |      kk |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO                       |  78 084 |  65 594 |   288 649 |  228 928 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmiiden ja keskeneräisten       |   2 169 |   1 588 |     4 668 |     -339 |
| tuotteiden varastojen lisäys (+)  |         |         |           |          |
| tai vähennys (-)                  |         |         |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot        |     409 |     219 |     1 009 |    1 136 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Materiaalit ja palvelut           |  44 162 |  38 568 |   162 665 |  122 549 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                   |  19 821 |  14 944 |    66 824 |   51 898 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot                           |   2 022 |   1 770 |     7 644 |    6 310 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut         |   7 858 |   8 207 |    29 022 |   24 719 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO                       |   6 799 |   3 912 |    28 171 |   24 249 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korko- ja rahoitustuotot ja       |    -593 |    -446 |    -2 310 |   -1 117 |
| -kulut                            |         |         |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut rahoitustuotot ja -kulut     |    -576 |    -463 |      -219 |     -381 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VOITTO ENNEN VEROJA               |   5 630 |   3 003 |    25 642 |   22 751 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot                         |  -2 285 |    -948 |    -8 063 |   -7 044 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN VOITTO                 |   3 345 |   2 055 |    17 579 |   15 708 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jakautuminen                      |         |         |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille             |   3 298 |   2 036 |    17 374 |   15 552 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistölle                     |     -47 |     -19 |      -205 |     -155 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                          |   3 345 |   2 055 |    17 579 |   15 708 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille kuuluvasta  |         |         |           |          |
| voitosta laskettu osakekohtainen  |         |         |           |          |
| tulos:                            |         |         |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimentamaton osakekohtainen      |    0,19 |    0,11 |      0,98 |     0,88 |
| tulos (EPS), EUR                  |         |         |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimennusvaikutuksella oikaistu   |    0,19 |    0,11 |      0,98 |     0,87 |
| osakekohtainen tulos (EPS), EUR   |         |         |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TASE (1000 EUR)                      |        12/07 |        12/06 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT                                          |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VARAT                            |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo                                      |        6 214 |        5 723 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet                    |        3 534 |        3 330 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet           |       34 454 |       31 468 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat sijoitukset                  |           15 |           15 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennallinen verosaaminen                    |        3 804 |        2 486 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut saamiset                                  |          372 |          625 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat yhteensä                   |       48 393 |       43 647 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VARAT                            |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus                                |       46 954 |       36 589 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                                       |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset                                 |       61 176 |       55 557 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut saamiset                                  |        9 001 |        7 163 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset yhteensä                              |       70 176 |       62 720 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat                                      |       10 426 |        8 060 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat yhteensä                   |      127 556 |      107 369 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä                                 |      175 949 |      151 016 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT                            |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA                                     |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                                    |        5 983 |        5 983 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto                               |        4 862 |        4 862 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vararahasto                                    |          239 |          166 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoero                                      |            5 |         -403 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeperusteiset maksut                        |          759 |          222 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat                          |       52 970 |       45 516 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto                              |       17 374 |       15 552 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus                                |          789 |          646 |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ                            |       82 980 |       72 544 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VELAT                                          |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat                            |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat                               |       21 078 |       18 947 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korottomat velat                               |            0 |          112 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                                      |          114 |          223 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennallinen verovelka                       |          560 |          658 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat yhteensä                   |       21 752 |       19 941 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat                            |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat                               |       34 606 |       26 068 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat                                      |       21 173 |       18 394 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut korottomat velat                          |       15 438 |       14 068 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat yhteensä                   |       71 217 |       58 531 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä                                 |       92 855 |       78 249 |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ                   |      175 949 |      151 016 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN  RAHAVIRTALASKELMA       (1000 EUR)  | 1-12/07   12 | 1-12/06   12 |
|                                                |           kk |           kk |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirrat                      |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynnistä saadut maksut                        |      282 362 |      217 714 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muista liiketoiminnan tuotoista saadut maksut  |          974 |        1 070 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksut liiketoiminnan kuluista                 |     -258 253 |     -199 711 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirrat ennen rahoituseriä   |       25 082 |       19 074 |
| ja veroja                                      |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korot                                 |       -2 745 |       -2 413 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut korot ja maksut muista rahoituskuluista |          817 |        2 086 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut verot                                 |      -10 497 |       -8 766 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta (A)                   |       12 658 |        9 980 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta                        |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin      |      -11 143 |       -9 237 |
| hyödykkeisiin                                  |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden      |          108 |          534 |
| luovutustulot                                  |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankitut tytäryhtiöt                           |       -1 380 |       -9 985 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myönnetyt lainat                               |          -11 |          -12 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainasaamisten takaisinmaksut                  |            9 |           14 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut osingot investoinneista                 |            1 |            1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta (B)                    |      -12 416 |      -18 685 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirta                          |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksullinen osakeanti                          |            0 |          441 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainojen nostot                                |       18 843 |       25 393 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainojen maksut                                |       -8 642 |       -5 891 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot                               |       -8 077 |       -8 068 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirta ( C )                    |        2 123 |       11 876 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen muutos (A+B+C), lisäys             |        2 365 |        3 003 |
| (+)/vähennys (-)                               |              |              |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT     | 1-12/07   12 | 1-12/06   12 |
| TUNNUSLUVUT                                    |           kk |           kk |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, 1000 EUR                          |      288 649 |      228 928 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, 1000 EUR                          |       28 171 |       24 249 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta                               |          9,8 |         10,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja, 1000 EUR                  |       25 642 |       22 751 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta                               |          8,9 |          9,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Katsauskauden voitto, 1000 EUR                 |       17 374 |       15 552 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta                               |          6,0 |          6,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto (ROE), %                   |         22,6 |         22,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %             |         23,4 |         24,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelat, 1000 EUR                           |       45 258 |       36 955 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Gearing, %                                     |         54,5 |         50,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, %                            |         47,2 |         48,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Current ratio, %                               |          1,8 |          1,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit, 1000 EUR                   |       10 791 |       20 012 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta                               |          3,7 |          8,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| T&K-menot, 1000 EUR                            |        5 511 |        4 906 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta                               |          1,9 |          2,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin                         |        4 971 |        4 013 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN OSAKEKOHTAISIA TUNNUSLUKUJA          | 1-12/07   12 | 1-12/06   12 |
|                                                |           kk |           kk |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake (EPS), EUR                         |         0,98 |         0,88 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake (EPS), laimennettu, EUR            |         0,98 |         0,87 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, EUR                          |         4,62 |         4,04 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeen kurssi kauden lopussa, EUR            |         8,70 |        12,25 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden alin kurssi, EUR                        |         8,55 |        10,02 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden ylin kurssi, EUR                        |        12,40 |        14,08 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden keskikurssi, EUR                        |        10,48 |        11,69 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakevaihto, 1000 kpl                          |       17 640 |       11 403 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakevaihdon osuus osakekannasta, %            |         99,2 |         64,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeita keskimäärin, 1000 EUR                |       17 782 |       17 756 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeita keskimäärin, laimennettu, 1000 kpl   |       17 782 |       17 774 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeita kauden lopussa, 1000 kpl             |       17 782 |       17 782 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden markkina-arvo, 1000 EUR             |      154 699 |      217 824 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 1. SEGMENTTIKOHTAISET TIEDOT      | 10-12/0 | 10-12/0 | 1-12/07   | 1-12/06  |
|                                   |   7   3 |   6   3 |     12 kk |    12 kk |
|                                   |      kk |      kk |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO                       |         |         |           |          |
| LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN          |         |         |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdinsarjat, 1000 EUR            |  62 014 |  53 564 |   230 183 |  182 163 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien välinen myynti, 1000  |     -48 |      21 |      -170 |     -157 |
| EUR                               |         |         |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdinsarjat yhteensä, 1000 EUR   |  61 966 |  53 647 |   230 013 |  182 006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdinsarjat, % liikevaihdosta    |    79,4 |    81,8 |      79,7 |     79,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Elektroniikka, 1000 EUR           |  16 303 |  12 067 |    59 471 |   48 034 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien välinen myynti, 1000  |    -185 |    -121 |      -835 |   -1 112 |
| EUR                               |         |         |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Elektroniikka yhteensä, 1000 EUR  |  16 118 |  11 946 |    58 636 |   46 922 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Elektroniikka, % liikevaihdosta   |    20,6 |    18,2 |      20,3 |     20,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                 |  78 084 |  65 594 |   288 649 |  228 928 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO                       |         |         |           |          |
| LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN          |         |         |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdinsarjat, 1000 EUR            |   4 609 |   2 792 |    18 746 |   17 899 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdinsarjat, % liikevaihdosta    |     7,4 |     5,2 |       8,2 |      9,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Elektroniikka, 1000 EUR           |   2 190 |   1 120 |     9 424 |    6 350 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Elektroniikka, % liikevaihdosta   |    13,6 |     9,3 |      16,1 |     13,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                 |   6 799 |   3 912 |    28 171 |   24 249 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN   | 10-12/0 | 10-12/0 | 1-12/07   | 1-12/06  |
|      (1000 EUR)                   |   7   3 |   6   3 |     12 kk |    12 kk |
|                                   |      kk |      kk |           |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi                             |  13 812 |  11 851 |    54 411 |   47 824 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu Eurooppa                      |  42 868 |  37 280 |   153 727 |  128 484 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pohjois-Amerikka                  |   7 031 |   7 606 |    30 692 |   16 534 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Etelä-Amerikka                    |   9 502 |   7 091 |    36 145 |   29 149 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut maat                         |   4 871 |   1 765 |    13 673 |    6 937 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                          |  78 084 |  65 594 |   288 649 |  228 928 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 2. LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN  MUUTOKSISTA (MILJ. EUR)                  |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| A = Osakepääoma                                                              |
--------------------------------------------------------------------------------
| B = Ylikurssirahasto                                                         |
--------------------------------------------------------------------------------
| C = Arvonmuutos ja muut rahastot                                             |
--------------------------------------------------------------------------------
| D = Edellisten tilikausien voitto                                            |
--------------------------------------------------------------------------------
| E = Vähemmistön osuus                                                        |
--------------------------------------------------------------------------------
| F = Oma pääoma yhteensä                                                      |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
|                    |      A |      B |       C |       D |       E |       F |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma         |    6,0 |    4,5 |     0,3 |    53,8 |     0,6 |    65,0 |
| 1.1.2006           |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto  |      0 |      0 |       0 |    15,6 |     0,1 |    15,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingot            |      0 |      0 |       0 |    -8,0 |    -0,1 |    -8,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakemerkintä      |      0 |    0,4 |       0 |       0 |       0 |     0,4 |
| optioilla          |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeperusteiset   |      0 |      0 |       0 |     0,2 |       0 |     0,2 |
| maksut             |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot         |      0 |      0 |       0 |    -0,8 |       0 |    -0,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut muutokset     |      0 |      0 |    -0,1 |       0 |       0 |     0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma         |    6,0 |    4,9 |     0,2 |    60,9 |     0,6 |    72,5 |
| 31.12.2006         |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma         |    6,0 |    4,9 |     0,2 |    60,9 |     0,6 |    72,5 |
| 1.1.2007           |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto  |      0 |      0 |       0 |    17,4 |     0,2 |    17,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingot            |      0 |      0 |       0 |    -8,0 |       0 |    -8,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeperusteiset   |      0 |      0 |       0 |     0,5 |       0 |     0,5 |
| maksut             |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot         |      0 |      0 |       0 |     0,4 |       0 |     0,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut muutokset     |      0 |      0 |     0,1 |    -0,1 |       0 |       0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma         |    6,0 |    4,9 |     0,2 |    71,1 |     0,8 |    83,0 |
| 31.12.2007         |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 3. KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET KAUDEN LOPUSSA    |   12/07    |     12/06    |
| (1000 EUR)                                       |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Leasingvastuut                                   |      5 668 |        6 911 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimuksista johtuvat vastuut          |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1000 EUR                                         |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nimellisarvot                                    |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannaiset                             |            |              |

| Termiinisopimukset                               |      5 740 |        5 917 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Raaka-ainejohdannaiset                           |            |              |

| Futuurisopimukset                                |      1 598 |            0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                         |      7 338 |        5 917 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvät arvot                                     |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannaiset                             |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Termiinisopimukset                               |       -105 |          -38 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Raaka-ainejohdannaiset                           |            |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Futuurisopimukset                                |       -144 |            0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                         |       -249 |          -38 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------

Johdannaisia käytetään valuuttakurssien ja kuparin hinnan vaihtelusta           
aiheutuvilta riskeiltä suojautumiseen. Johdannaiset on kirjattu         
tulosvaikutteisesti, koska PKC Group ei sovella IAS 39 -standardin mukaista     
suojauslaskentaa.                                                               

--------------------------------------------------------------------------------
| 4. TUNNUSLUVUT     | 7-9/06 | 10-12/ | 1-3/07  |  4-6/07 |  6-9/07 | 10-12/0 |
| VUOSINELJÄNNEKSITT |   3 kk |   06 3 |    3 kk |    3 kk |    3 kk |  7 3 kk |
| ÄIN, KONSERNI      |        |     kk |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto,       |  53,99 |  65,59 |   69,97 |   73,67 |   66,93 |   78,08 |
| MILJ. EUR          |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, MILJ  |   5,32 |   3,91 |    6,47 |    7,34 |    7,56 |     6,8 |
| EUR                |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta   |    9,8 |    6,0 |     9,3 |    10,0 |    11,3 |     8,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen       |   5,17 |   3,00 |    6,09 |    7,14 |    6,77 |    5,63 |
| veroja, MILJ. EUR  |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta   |    9,6 |    4,6 |     8,7 |     9,7 |    10,1 |     7,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste,  |   49,1 |   48,0 |    44,2 |    45,9 |    47,0 |    47,2 |
| %                  |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake (EPS), |   0,21 |   0,11 |    0,24 |    0,30 |    0,25 |    0,19 |
| laimennettu, EUR   |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake,  |   3,94 |   4,04 |    3,84 |    4,18 |    4,43 |    4,62 |
| EUR                |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUVUT        |        |        |         |         |         |         |
| VUOSINELJÄNNEKSITT |        |        |         |         |         |         |
| ÄIN,               |        |        |         |         |         |         |
| JOHDINSARJAT       |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto ,      |  42,16 |  53,65 |   58,12 |   59,77 |   50,16 |   61,97 |
| MILJ. EUR          |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, MILJ. |   3,54 |   2,79 |    4,94 |    5,57 |    3,31 |    4,61 |
| EUR                |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta   |    8,4 |    5,2 |     8,5 |     9,3 |     6,6 |     7,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUVUT        |        |        |         |         |         |         |
| VUOSINELJÄNNEKSITT |        |        |         |         |         |         |
| ÄIN,               |        |        |         |         |         |         |
| ELEKTRONIIKKA      |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto ,      |  11,83 |  11,95 |   11,85 |   13,91 |   16,77 |   16,12 |
| MILJ. EUR          |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, MILJ. |   1,77 |   1,12 |    1,53 |    1,77 |    4,25 |    2,19 |
| EUR                |        |        |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta   |   15,0 |    9,3 |    12,9 |    12,8 |    25,3 |    13,6 |
--------------------------------------------------------------------------------

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT                                                    

Oman pääoman tuotto (ROE), %                                                    
=100 x (Voitto ennen satunnaiseriä - verot) / Oma pääoma + vähemmistöosuus      
(keskimäärin)                                                                   

Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %                                              
=100 x (Voitto ennen satunnaiseriä -korkokulut ja muut rahoituskulut) / Taseen  
loppusumma - korottomat velat (keskimäärin)                                     

Gearing, %                                                                      
=100 x (Korolliset velat - rahat, pankkisaamiset ja rahoitusarvopaperit) / Oma  
pääoma + vähemmistöosuus                                                        

Omavaraisuusaste, %                                                             
=100 x (Oma pääoma + vähemmistöosuus) / Taseen loppusumma - saadut ennakot      

Quick ratio                                                                     
= Rahoitusomaisuus / Lyhytaikainen vieras pääoma - saadut ennakot               

Current ratio                                                                   
Rahoitusomaisuus + vaihto-omaisuus / Lyhytaikainen vieras pääoma                

Tulos/osake (EPS), EUR                                                          
Voitto ennen satunnaiseriä - verot +/- vähemmistöosuus / Osakkeiden             
osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin                                         

Oma pääoma/osake, EUR                                                           
Oma pääoma / Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilinpäätöspäivänä          

Osakkeiden markkina-arvo                                                        
Osakkeiden lukumäärä tilikauden lopussa x tilinpäätöspäivän viimeinen           
kaupantekokurssi                                                                

Esitetyt luvut ovat tilintarkastettuja. Tilinpäätös on laadittu IFRS-standardien
mukaisesti.                                                                     
                                                                                
Kaikki tässä tiedotteessa esitetyt tulevaisuuden arviot ja ennusteet perustuvat 
yhtiön johdon tämän hetkisiin näkemyksiin. Arviot ja ennusteet sisältävät       
riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa tulokset voivat poiketa nyt  
arvioidusta. Keskeisimmät epävarmuustekijät liittyvät muun muassa yleiseen      
taloudelliseen tilanteeseen, toimintaympäristön ja toimialan kehitykseen sekä   
konsernin strategian onnistumiseen.                                             

PKC GROUP OYJ                                                                   
Hallitus                                                                        

Mika Kari                                                                       
toimitusjohtaja                                                                 

Lisätietoja antavat:                                                            
toimitusjohtaja Mika Kari, PKC Group Oyj, 020 1752 350                          
talousjohtaja Sami Klemola, PKC Group Oyj, 020 1752 362                         

TIEDOTUSTILAISUUS                                                               

Tilinpäätöksestä järjestetään tiedotustilaisuus analyytikoille ja sijoittajille 
tänään 8.2.2008 kello 13.00 Helsingissä, osoitteessa World Trade Center,        
Aleksanterinkatu 17, Kabinetti 4, 2. kerros.                                    

JAKELU                                                                          

Helsingin Pörssi                                                                
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.pkcgroup.com                                                                

PKC Group tarjoaa johdinsarjojen, kaapelistojen sekä elektroniikan suunnittelu- 
ja sopimusvalmistuspalveluita. Konsernilla on tehtaita Suomessa, Brasiliassa,   
Kiinassa, Meksikossa, Virossa sekä Venäjällä ja se työllistää yli 5 100         
henkilöä. Konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli 288,6 miljoonaa euroa. PKC Group
Oyj on listattu Helsingin Pörssissä.