Fortum ja TGC-1 sopivat Venäjän kaikkien aikojen suurimmasta hiilidioksidin päästövähennysyksiköiden kaupasta


Fortum, Venäjän alueellinen sähköntuotantoyhtiö TGC-1 ja ECF Project Ltd ovat
tänään allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Fortum ostaa TGC-1:ltä
päästövähennysyksiköitä noin viiden miljoonan tonnin arvosta.
Päästövähennysyksiköt liittyvät yhteistoteutusprojekteihin (Joint
Implementation, JI), jotka toteutetaan TGC-1:n tuotantolaitoksilla EU:n
päästökauppajärjestelmän Kioto-kaudella 2008-2012. 

TGC-1:n tuleviin projekteihin sisältyy muun muassa vesivoimalaitosten
uudistuksia, sähkön- ja lämmön yhteistuotantolaitosten laajennuksia ja
uudistuksia sekä kaukolämpöverkon energiatehokkuuden parantamista. Fortum voi
käyttää saamansa päästövähennysyksiköt kattamaan osan omista päästöistään, kun
projektit on saatu päätökseen ja päästövähenemät todennettu. ECF Project vastaa
konsulttina yhteistoteutusprojektien teknisen dokumentoinnin valmistelusta ja
tarvittavien hyväksyntöjen hankkimisesta venäläiseltä osapuolelta. 

Ostosopimus perustuu Fortumin ja United Energy Systems of Russian väliseen
aiesopimukseen vuodelta 2006. Sopimus on lajissaan Venäjän kaikkien aikojen
suurin. Ostetut päästövähennysyksiköt kattavat noin puolet Fortumin
vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä ja niiden markkina-arvo on noin 70
miljoonaa euroa laskettuna kehitysmaissa toteutettavista hankkeista saatavien
päästövähennysyksiköiden markkinahinnalla. 

”Sopimus osoittaa selkeästi, että Fortum on sitoutunut Venäjän sähkö- ja
lämpösektorin kestävään kehittämiseen. Yhteistoteutusmekanismin ansiosta voimme
ottaa ilmastokysymyksen entistä paremmin huomioon investointiohjelmassamme”,
sanoo TGC-1:n pääjohtaja Valery Rodin. 

”Kioton mekanismi auttaa yhtiöitä vähentämään päästöjään taloudellisesti
järkevällä tavalla. Viime vuonna 89 % Fortumin sähköntuotannosta ei aiheuttanut
hiilidioksidipäästöjä. Päästöjen vähentäminen Venäjällä
yhteistoteutusprojektien avulla on tehokas tapa ehkäistä ilmastonmuutosta”,
kertoo Fortumin johtaja Tapio Kuula. 

TGC-1 perustettiin vuonna 2006 Venäjän sähkösektorin uudistuksen yhteydessä.
Yhtiö toimii Venäjän luoteisosassa, Pietarin ja Kuolan niemimaan välisellä
alueella. Fortum on hieman yli 25 %:n osuudellaan TGC-1:n toiseksi suurin
omistaja. TGC-1:n tuotantokapasiteetti on noin 6 200 MW sähköä ja noin 17 200
MW lämpöä. Yhtiön käynnissä olevan investointiohjelman myötä
sähköntuotantokapasiteetti kasvaa 3 600 MW ja lämmön 2 300 MW vuoteen 2015
mennessä. Investointien rahoittamiseksi TGC-1 järjesti vuonna 2007 osakeannin,
johon Fortum osallistui merkitsemällä osakkeita noin 243 miljoonan euron
arvosta. 

Fortum Oyj
Maria Romantschuk
Viestintäjohtaja

Lisätietoja:
Tapio Kuula, johtaja, Fortum Oyj, puh. 010 4524 112