Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konserni, Osavuosikatsaus 30.6.2008

TIEDOTE
                                               Julkaisuvapaa 26.8.2008 klo 14.30

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla                             
vakaa alkuvuosi 2008                                                            

Asuntomarkkinoilla on alkuvuonna 2008 tapahtunut selkeä käänne. Yleinen         
epävarmuus talouskehityksestä on lisännyt kotitalouksien varovaisuutta          
asuntomarkkinoilla. Asuntojen vuosikymmenen jatkunut hintojen nousu on          
käytännössä pysähtynyt ja reaalihinnat ovat korkeasta inflaatiosta johtuen      
kääntyneet jopa hienoiseen laskuun. Korot ovat nousseet reippaasti.             

Hypon laina-asiakkaat ovat suojautuneet korkotason nousulta poikkeuksellisen    
hyvin, 38 prosenttia asiakasluotoista on sidottu kiinteäkorkoisiksi nykyistä    
korkotasoa reilusti alhaisemmalla tasolla. Vertailun vuoksi todettakoon, että   
Suomessa luottolaitosten kotitalouslainakannasta ainoastaan 6 prosenttia on     
kiinteäkorkoisia lainoja.                                                       

Kansainvälisiltä luottomarkkinoilta kesällä 2007 alkanut sijoittajien           
varovaisuus on nostanut pankki- ja muiden luottolaitostoimijoiden               
varainhankinnan kustannuksia oleellisesti. Kotitalouksien ja asuntoyhtiöiden    
asuntolainamarginaaleihin kallistuneen varainhankinnan kustannukset siirtyvät   
viiveellä.                                                                      

Liikevoitto 1,3 miljoonaa euroa. Talletuskannan kasvu 75 %. Vakavaraisuus 17,4  
%.                                                                              

Huolimatta vaikeutuneesta markkinaympäristöstä Hypo-konsernin alkuvuoden tulos  
kehittyi vakaasti. Liikevoitto oli 1,3 miljoonaa euroa (5,0 milj. €). Korkokate 
heikkeni 1,0 miljoonaan euroon (1,3 milj. €). Myyntivoittoja kirjattiin         
katsauskaudella 3,4 miljoonaa vähemmän kuin vastaavalla jaksolla edellisenä     
vuonna. Palkkiotuottojen kehitys jatkui edelleen myönteisenä tuottorakennetta   
monipuolistavien, muun muassa uusien tonttiyhteistyö- ja Visa Co-Branding       
-sopimusten myötä. Palkkiotuottojen nousu edellisen tilikauden vastaavaan       
jaksoon verrattuna oli 0,1 miljoonaa euroa. Sijoituskiinteistöjen nettotuotot   
myyntivoitoilla puhdistettuna lisääntyivät 0,1 miljoonalla eurolla.             
Hallintokulut ja muut liiketoiminnan kulut pysyivät lähes edellisvuoden tasolla.
Konsernin toimintaa kuvaa ja sitä seurataan sisäisellä mittarilla, joka on      
korkokatteen, korkorahastotuottojen ja myyntivoitoilla puhdistettu              
sijoituskiinteistöjen nettotuottojen yhteissumma 2,3 milj. € (2,7 milj. €).     

Henkilöstön lukumäärä katsauskaudella oli keskimäärin 30 (33). Kulu-tuottosuhde 
oli 61,6 % (29,6 %).                                                            

Lainakantaa kasvatettiin vain 2,5 prosenttia vuoden 2007 lopusta, mikä heijastaa
heikentynyttä asuntomarkkinaa ja varautumista kasvaviin luottoriskeihin.        
Järjestämättömät saatavat säilyivät alhaisella tasolla ja olivat 3,7 miljoonaa  
euroa. Arvonalentumistappiot olivat edelleen vähäiset, joten                    
kotitalousasiakkaiden lainanhoitokyky on säilynyt vahvana.                      

Konsernin lyhytaikaista maksuvalmiutta nostettiin edelleen luottomarkkinoilla   
jatkuneen epävarmuuden vuoksi. Maksuvalmiusreservit olivat katsauskauden        
päättyessä yhteensä 101,9 miljoonaa euroa.                                      

Varainhankinnan painopistealuetta siirrettiin muuttuneen markkinatilanteen      
vuoksi joukkovelkakirjamarkkinoilta muihin varainhankintalähteisiin. Suomen     
Hypoteekkiyhdistyksen tunnettuus kotimaisena, vakaana toimijana sekä Suomen     
AsuntoHypoPankki Oy:n talletustuotteiden lisääntynyt myönteinen julkisuus       
kasvattivat talletuskantaa edellisen tilikauden päättymisestä 75 prosentilla.   

Konsernin vakavaraisuus oli 17,4 % (20,4 %). Konsolidoidut omat varat, jotka    
osaltaan ilmentävät konsernin riskinkantokykyä, ovat määrällisesti ja           
laadullisesti hyvällä tasolla suhteessa konsernin nykyiseen ja tulevaan         
liiketoimintaan sekä toimintaympäristössä mahdollisesti tapahtuviin muutoksiin. 

Arvio tulevasta                                                                 

Hyvä vakavaraisuus ja maksuvalmius sekä monipuoliset rahoituslähteet säilyttävät
konsernin rahoitusaseman vakaana. Arvioimme konsernin tuloskehityksen jatkuvan  
loppuvuonna 2008 alkuvuoden tuloskehitystä vastaavana. Koko vuoden liikevoittoa 
tulee rasittamaan alkuvuonna kasvatettujen maksuvalmiusreservien ylläpito.      

Suomen Hypoteekkiyhdistys	Suomen AsuntoHypoPankki Oy                            

Hypo - Parempaan Asumiseen. Turvallisesti.                                      

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Matti Inha, puh (09) 228 361, 0500 500 013         
Talousjohtaja Aija Kontinen puh (09) 228 361, 050 411 7960                     

Hypo-konsernin osavuosikatsaus 30.6.2008 kokonaisuudessaan, ks. Suomen          
Hypoteekkiyhdistys, www.hypo.fi.                                                

LIITE 1	Konsernin tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2008                                
LIITE 2	Konsernin tase 30.6.2008                                                

                                                                         LIITE 1

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TULOSLASKELMA 1.1.2008 - 30.6.2008, IFRS   |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|    |    |    |                                 |     | 1.1.2008- | 1.1.2007- |
--------------------------------------------------------------------------------
| (1000 €)     |                                 |     | 30.06.200 | 30.06.200 |
|              |                                 |     |         8 |         7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkotuotot                                    |     |  12 682,0 |  11 047,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkokulut   |                                 |     | -11 715,5 |  -9 729,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| KORKOKATE                                      |     |     966,5 |   1 317,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista         |       0,0 |     132,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkkiotuotot                                  |     |     559,8 |     445,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkkiokulut                                   |     |      -8,3 |      -4,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot       |     -27,7 |   3 197,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöjen nettotuotot                    |   1 792,6 |   2 004,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hallintokulut                                  |     |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|    | Henkilöstökulut                           |     |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|    |    | Palkat ja palkkiot                         |    -913,5 |  -1 053,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    |    | Henkilösivukulut                           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|    |    |    | Eläkekulut                      |     |     134,1 |     112,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    |    |    | Muut henkilösivukulut                 |     -60,5 |     -64,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    | Muut hallintokulut                        |     |    -955,4 |    -761,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hallintokulut yhteensä                         |     |  -1 795,4 |  -1 766,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja         |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| aineettomista hyödykkeistä                           |     -71,5 |    -184,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut                            |    -154,5 |    -146,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Arvonalentumistappiot luotoista ja muista            |     -10,0 |      22,9 |
| sitoumuksista                                        |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO                                    |     |   1 251,5 |   5 018,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot    |                                 |     |    -322,3 |  -1 234,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VARSINAISEN TOIMINNAN VOITTO VEROJEN JÄLKEEN         |     929,1 |   3 783,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN VOITTO                              |     |     929,1 |   3 783,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
                                                                         LIITE 2

| KONSERNIN TASE 30.6.2008, IFRS                       |           |           |

| (1000 €)                 |             |             | 30.06.200 | 31.12.200 |
|                          |             |             |         8 |         7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTAAVAA                              |             |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat                         |             |   1 555,7 |   1 264,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset luottolaitoksilta                           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Vaadittaessa maksettavat                    |   1 707,2 |   6 310,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muut            |             |             |       0,0 |   3 000,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        |        |        |             |             |   1 707,2 |   9 310,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä              |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muut kuin vaadittaessa maksettavat          | 498 647,1 | 486 667,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamistodistukset                      |             |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Julkisyhteisöiltä             |             |       0,0 |   2 194,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muilta          |             |             |  31 850,4 |   6 971,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        |        |        |             |             |  31 850,4 |   9 166,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeet ja osuudet                    |             |  63 406,3 |   5 611,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset                                 |   5 526,2 |   7 728,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet                               |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muut pitkävaikutteiset menot                |     475,3 |     310,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet                 |             |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Sijoituskiinteistöt  ja                     |  56 461,2 |  52 954,0 |
|        | sijoituskiinteistöosakkeet ja -osuudet      |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muut kiinteistöt ja kiinteistöyhteisöjen    |   1 106,8 |   1 086,6 |
|        | osakkeet ja osuudet                         |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muut aineelliset hyödykkeet                 |     454,5 |     392,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        |        |        |             |             |  58 022,5 |  54 433,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat               |             |             |   8 815,5 |   9 491,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirtosaamiset ja maksetut ennakot                   |   2 864,2 |   2 539,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verosaamiset                          |       3,2 |       7,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTAAVAA YHTEENSÄ                                   | 672 873,5 | 586 531,2 |
--------------------------------------------------------------------------------

                                                                         LIITE 2
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TASE 30.6.2008, IFRS                      |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| (1000 €)                 |            |             | 30.06.2008 | 31.12.200 |
|                          |            |             |            |         7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTATTAVAA                           |             |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| VIERAS PÄÄOMA                         |             |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat luottolaitoksille               |             |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muut kuin vaadittaessa maksettavat         |  163 435,2 | 120 107,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yleisölle ja julkisyhteisöille                |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Talletukset                  |             |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        |        | Vaadittaessa maksettavat          |   33 265,2 |  20 802,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        |        | Muut                |             |   26 258,8 |  13 280,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        |        |        |            |             |   59 523,9 |  34 082,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muut velat                   |             |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        |        | Muut kuin vaadittaessa            |   76 024,3 |  65 325,9 |
|        |        | maksettavat                       |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat           |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Joukkovelkakirjalainat                     |  189 131,6 | 209 113,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muut            |            |             |   80 795,8 |  55 577,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        |        |        |            |             |  269 927,4 | 264 691,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset                                |    1 209,6 |   6 088,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat               |            |             |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muut velat                   |             |    6 577,0 |   3 474,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirtovelat ja saadut ennakot                       |    8 622,0 |   9 059,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla     |            |           |
| veloilla                                            |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muut            |            |             |    1 700,0 |   1 700,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat                            |    9 741,1 |   8 958,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA                            |             |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Peruspääoma                           |             |    5 000,0 |   5 000,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Uudelleenarvostusrahasto                            |    6 138,2 |   6 261,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut sidotut rahastot                 |             |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Vararahasto                  |             |   22 566,3 |  22 466,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Käyvän arvon rahasto                       |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        |        | Rahavirran suojauksesta           |    3 194,3 |   1 214,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        |        | Käypään arvoon arvostamisesta     |      187,7 |      22,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vapaat rahastot                       |             |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|        | Muut rahastot                |             |   18 900,0 |  12 900,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Edellisten tilikausien voitto                       |   19 197,2 |  17 972,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto                     |             |      929,1 |   7 206,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        |        |        |            |             |   76 112,8 |  73 043,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTATTAVAA YHTEENSÄ                                |  672 873,5 | 586 531,2 |