Cargotec Oyj:n osakepalkkiojärjestelmä 2007-2011 - omien osakkeiden luovutus palkkion maksuna


Cargotec Oyj, Pörssitiedote, 5. maaliskuuta 2009 klo 18.40

Cargotec Oyj:n hallitus päätti luovuttaa maksutta yhteensä 31 356
yhtiön hallussa olevaa B-sarjan osaketta konsernin
osakepalkkiojärjestelmän ansaintajaksolta 2007-2008 maksettavan
palkkion osakeosuutena ohjelman piirissä olleille 61 avainhenkilölle.
Omien osakkeiden luovuttaminen suunnatulla maksuttomalla osakeannilla
perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 5.3.2009 antamaan valtuutukseen.

17.1.2007 päätetyssä vuosille 2007-2011 ulottuvassa
kannusteohjelmassa on neljä ansaintajaksoa, joista ensimmäinen oli
pituudeltaan kaksi vuotta eli 2007-2008 ja seuraavat kolme
ansaintajaksoa ovat yhden vuoden mittaisia. Hallitus päättää
ansaintajakson kohderyhmästä ja kohderyhmään kuuluvien
avainhenkilöiden enimmäispalkkioista kunkin ansaintajakson alkaessa.
Kannusteohjelman mahdolliset tuotot vuosilta 2007-2011 perustuvat
Cargotec-konsernin strategiassa määriteltyihin viiden vuoden
liikevaihto- ja liikevoittotavoitteiden saavuttamiseen. Osakkeisiin
liittyy viimeistä ansaintajaksoa lukuun ottamatta kielto luovuttaa
osakkeita vuoden kuluessa ansaintajakson päättymisestä.

Osakkeina maksettavan osuuden kokonaismäärä kannusteohjelmasta
vuosina 2007-2011 on korkeintaan 387 500 Cargotecin B-sarjan
osaketta. Nyt päätetyn luovutuksen jälkeen yhtiöllä on hallussa 2 959
369 B-sarjan osaketta.

Lisätietoja:

Kari Heinistö, varatoimitusjohtaja, hallituksen sihteeri, puh. 0204
55 4256

Eeva Sipilä, CFO, puh. 0204 55 4281

Minna Karhu, viestintäjohtaja, puh. 0204 55 4630

Cargotec tehostaa tavaravirtojen kulkua tarjoamalla laitteita,
järjestelmiä ja palveluja tavaroiden lastaamiseen ja purkamiseen.
Cargotecin tuotemerkeillä Hiab, Kalmar ja MacGREGOR on
maailmanlaajuinen markkinajohtajan asema. Ratkaisuja käytetään maalla
ja merellä, kaikkialla missä tavara liikkuu. Kattavat huoltopalvelut
lähellä asiakasta takaavat laitteiden jatkuvan toiminnan. Cargotec on
alansa teknologiajohtaja ja panostaa tuotekehityksessä
ympäristönäkökohdat huomioon ottaen innovatiivisiin ratkaisuihin.
Cargotecin liikevaihto on 3,4 miljardia euroa. Konsernilla on noin 12
000 työntekijää. Cargotecin B-sarjan osakkeet on noteerattu NASDAQ
OMX Helsingissä.

www.cargotec.fi