VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET


YLEISELEKTRONIIKKA OYJ	PÖRSSITIEDOTE 19.3.2009    KLO 19:15

Yleiselektroniikka Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 19.3.2009 klo 16.00  
alkaen Yleiselektroniikka Oyj:n pääkonttorissa, osoitteessa Luomannotko 6, 02200
Espoo. Kokouskutsu on julkaistu pörssitiedotteena 25.2.2009. 

Kokouksessa oli edustettuina yhteensä 1.451.669 osaketta ja 4.691.669 ääntä.    
Edustetut osakkeet vastasivat kaikkiaan 57,54 prosenttia yhtiön kaikista        
osakkeista ja 81,41 prosenttia yhtiön kaikista äänistä.                         

Kokouksessa esitettiin ja luettiin 16.2.2009 päivätty tilintarkastuskertomus    
sekä toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2008.            

Kokouksessa päätettiin vahvistaa konsernin ja emoyhtiön tuloslaskelma ja tase   
esitetyssä muodossa.                                                            

Osinkoa päätettiin jakaa hallituksen esityksen mukaisesti 0,10 euroa osakkeelta 
sekä kanta- että etuoikeutetuille osakkeille. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on   
24.3.2009 ja osingot maksetaan arvo-osuustileille 31.3.2009.                    

Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus.           

Hallitukseen päätettiin valita kolme (3) jäsentä. Hallituksen jäseniksi         
valittiin Jussi Aspiala, Tina Aspiala ja Juha Eiro. Tilintarkastajiksi valittiin
KHT-yhteisö Moore Stephens Rewinet ja Jari Paloniemi, KHT.                      

Yhtiökokous antoi hallitukselle valtuudet yhtiön omien osakkeiden hankkimiseen  
ja luovuttamiseen kokouskutsussa esitetyin ehdoin. Hallituksen esityksen        
pääkohdat on julkaistu kokouskutsussa pörssitiedotteella 25.2.2009.             

Todettiin, että yhtiökokouksen kaikki päätökset on tehty yksimielisesti.        
Toimitusjohtajan yhtiökokouksessa esittämä katsaus on luettavissa yhtiön        
nettisivuilla www.yeint.fi/sijoittajainfo.                                      

Yhtiökokouksen jälkeen hallitus kokoontui ja hallituksen puheenjohtajaksi       
valittiin Jussi Aspiala. Hallituksen jäseninä jatkavat Tina Aspiala ja Juha Eiro

Espoossa, 19. päivänä maaliskuuta 2009                                          

Yleiselektroniikka Oyj                                                          

Janne Silvennoinen                                                              
Toimitusjohtaja                                                                 

Jakelu:	Helsingin pörssi,                                                       
keskeiset tiedotusvälineet