Hallituksen vuosipalkkioiden maksu suunnattuna osakeantina


Soprano Oyj pörssitiedote 18.10.2017

Hallituksen vuosipalkkioiden maksu suunnattuna osakeantina

Soprano on tänään päättänyt osakeannista, jossa yhteensä 126.126 Soprano Oyj:n uutta osaketta suunnataan yhtiökokouksen päättämällä tavalla yhtiön hallituksen jäsenille hallituksen vuosipalkkion maksamiseksi.

Hallituksen vuosipalkkiot maksetaan Soprano Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 26.4.2017 päätöksen mukaisesti 1.6 - 30.9.2017 välisen ajan Soprano Oyj:n osakkeen päätöskurssien keskikurssin mukaan, joka on 0,555 euroa. Puheenjohtajalle maksetaan 20.000 euron vuosipalkkio 36.036 Soprano Oyj:n uudella osakkeella sekä kullekin jäsenelle maksetaan 10.000 euron vuosipalkkio 18.018 Soprano Oyj:n uudella osakkeella.

Hallituksen jäsenten tulee säilyttää osakkeensa omistuksessaan toimikautensa päättymiseen saakka. Velvollisuus säilyttää osakkeet kuitenkin päättyy, jos hallituksen jäsenyys päättyy jo ennen toimikauden loppua. Mikäli hallituksen jäsen eroaa ennen 31.12.2017, tulee hänen palauttaa saamistaan osakkeista puolet.

Osakeannin jälkeen yhtiön osakkeiden lukumäärä nousee nykyisestä 17.997.855 kappaleesta 18.123.981 kappaleeseen. Uudet osakkeet tulevat julkisen kaupankäynnin kohteeksi arviolta marraskuun 2017 aikana.

Soprano Oyj


Lisätietoja:
Talousjohtaja Panu Kauppinen, panu.kauppinen@soprano.fi,
+358 44 236 3740, www.soprano.fi


Soprano Oyj
Soprano on kehitysyhtiö, jonka emoyhtiö Soprano Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Soprano konserni koostuu 1.1.2017 alkaen kahdesta täysin omistetusta liiketoimintasegmentistä: pohjoismainen ICT-koulutukseen erikoistunut Informator Tieturi Group ja suomalainen johtamis- ja esimieskoulutukseen erikoistunut Management Institute of Finland MIF. Kolmantena raportoidaan Soprano Oyj ja sen osakkuusyhtiöt Ambientia E-commerce Oy konserni ja Brain Alliance Oy.

Koulutustoimialalla Sopranosta on kasvanut Pohjoismaiden johtava yksityinen yritysten ja organisaatioiden kouluttaja. Juuri nyt koulutus digitalisoituu, siirtyy pilveen ja toimialajärjestelyt ovat alkaneet. Tavoitteemme on olla asiakkaalle halutuin kumppani osaamisen kehittämisessä sekä tarjota asiakkaalle paras kurssitarjonta, halutuimmat valmentajat sekä uusimmat oppimisympäristöt.

Kehitysyhtiö Soprano Oyj hakee uusia sijoituskohteita palveluliiketoiminnasta toimialoilta, joissa näemme rakennemuutoksen ja konsolidaation mahdollisuuksia. Erityisesti olemme kiinnostuneet yhtiöistä, joissa uusilla digitaalisilla palveluilla voidaan luoda merkittävää lisäarvoa.

Asiantuntijamme palvelevat Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä ja Pietarissa, verkoston kautta kymmenissä maissa ja virtuaalisesti ympäri maailman.

Soprano Group | MIF | Infor | Johtamistaidon Opisto | Informator | Tieturi | www.soprano.fi

Lisätietoja yrityksestämme ja palveluistamme:

Soprano Oyj
www.soprano.fi

Management Institute of Finland MIF
www.mif.fi
www.infor.fi
www.jto.fi

Informator Tieturi Group
www.informator.se
www.tieturi.fi